Tulevaisuuden tekijä ja menneisyyden tutkija Päätoiminen tutkija ja osa-aikainen poliitikko

Kaikki blogit puheenaiheesta EU:n toiminnan uutisointi

Korjaus median uutisointiin: EU EI päättänyt perustaa vastaanottokeskuksia.

Mitään päätöstä perustaa vastaanottokeskuksia ei tehty EU:n huippukokouksessa päinvastoin kuin suomalainen media uutisoi. BBC:n sivuilta löytyy alkuperäinen EU:n kokousdokumentti, jossa vain todetaan, että ”…Council calls ..the Commission to swiftly explore the concept of regional disembarkation platforms,..”.

Päätettiin siis vain selvitellä onko tällainen konsepti toteutettavissa. Konsepti perustuisi jäsenmaiden vapaaehtoiseen toimintaa. Jäsenmaita ei velvoitettaisi mihinkään.

Viinarallista

Ettekö ole kuullut sanontaa: ei kaikki ilmainen viina ole tarkoitettu juotavaksi? Ei edes kaikki halpa viina ole tarkoitettu juotavaksi. On ihan oikein, että Tulli puuttuu Viron viinaralliin. Mielestäni halpaa viinaa saa tuoda kerralla juuri niin paljon kun jaksaa kantaa yhdellä kertaa. EU on hakoteillä tavaroiden vapaan liikkumisen asiassa. Täytyy muistaa se, että viinan juonti on kansansairaus ja aiheuttaa Suomelle noin kahden miljardin euron terveydenhoitokulut vuodessa ja suuren määrän ennenaikaisia kuolemia. Töistä poissa oloja ei ole edes laskettu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä