Tulevaisuuden tekijä SDP:n kunnanvaltuutettu ja historian opiskelija Muuramesta

”Vaikka teillä oli 50 prosentin kannatus, niin minä vastustan tällaista politiikkaa."

YLEn eilinen presidentinvaalitentti Järvenpään lukiolta oli viihdyttävää ja asiapitoista katsottavaa. Sen sijaan, että olisi jälleen jumiuduttu tuloksettomaan juupas-eipäs-keskusteluun EU:sta ja eurosta, keskusteltiin hyvin paljon itse presidentintoimivaltaan kuuluvista asioista. Tällä kertaa ei myöskään vaalitentistä tehty eräiden ehdokkaiden toimesta historiaklubia, jossa keskustellaan siitä kuka teki ja mitä 1990-luvulla Suomen politiikassa.

 

Presidentinasema arvojohtajana ja arvokeskustelu sai paljon tilaa väittelyssä. Opiskelijan Timo Soinille esittämä kysymys Perussuomalaisten joukossa ilmenevästä rasismista sai aikaan kiivaan keskustelun, jossa Timo Soinin toiminta puolueensa rasistisia äänenpainoja kohtaan sai ihan aiheesta täystyrmäyksen useilta ehdokkailta. Erityisesti Lipponen tuomitsi voimakkaasti Soinin leväperäisen toiminnan ja ajamisen kaksilla rattailla rasismin suhteen:

 

”Vaikka teillä oli 50 prosentin kannatus, niin minä vastustan tällaista politiikkaa. Tähän pitää panna stoppi, eikä niin että kaikenlaisen huumorin varjolla tällainen trendi on entistä hyväksyttävämpää”.

 

Rasismikeskustelussa, kuten monessa muussakin kysymyksessä, huomaa selkeästi miten Soinin puheet eivät vastaa tekoja. Hän kyllä useaan otteeseen julistaa tuomitsevansa rasismin ja vastustavansa kaikkea suvaitsemattomuutta, mutta tekoja näiden väitteiden tueksi ei ole. Kuten Lipponen väittelyssä toteisi, ei Soini ole selkeästi ja voimakkaasti irtisanoutunut rasistisista äänenpainoista. Perussuomalaisten kansanedustajien rasistiset ja demokratianvastaiset puheet on kuitattu vitsinä ja ne harvat rangaistukset eivät ole juuri olleet nuhteluita pahempia. Kansanedustajien puheiden ohella julkisuuteen on noussut lukematon määrä Perussuomalaisten piiri- ja kuntatason toimijoiden puheita samojen aiheiden tiimoilta. Paikallistasontoimijoiden rasistisiin äänenpainoihin Soini ei ole puolueensa puheenjohtajan ominaisuudessa puuttunut ollenkaan. Hyvällä syyllä voi kysyä mikä on Perussuomalaisten linja rasismin ja toisaalta suvaitsevaisuuden suhteen?

 

Itse haluan tulevan presidentin toimivan demokratian ja hyvinvointivaltion puolustajana ja edustavan niitä arvoja, joille tasa-arvoinen ja suvaitsevainen suomalainen yhteiskunta perustuu jatkossakin. Tämän vuoksi oma ehdokkaani Tasavallan Presidentiksi on Paavo Lipponen, todellinen suomalainen valtiomies. Viisi syytä äänestää Paavo Lipposta: kokemus, näkemys, suvaitsevaisuus, kansainvälisyys, oikeudenmukaisuus. Näillä perusteilla minä laitan vaalilippuun numeron 5 tammikuun 22. päivänä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Kyllä sitä menneisyyttäkin ehkä kuitenkin kannattaisi edes _vähän tarkastella, ennen kuin sen vitosen siihen vaalilippuunsa kaivertaa.

Ei se tokikaan ole _tae tulevasta, mutta kertonee henkilöstä kuitenkin edes jotain. Ja se, mitä se Lipposesta kertoo, ei ole kovin mairittelevaa.

Ei nimittäin ihan hirveesti ole demokratiasta perustanut (kuten ei Niinistökään).

Mikä ihme siinä on, että ne vasta nuorukaisiässä olevatkin kokevat tarvetta turvata lähes-dementikkoihin tällaisissa vaalitilanteissa..??

Isänpuutteesta ja -kaipuustako (tai isoisän?) tässä on kysymys vai mistä..?

Kunhan ihmettelen.

Käyttäjän kokko1987 kuva

Lipposen ainaka maahan luotiin 300 000 työpaikkaa, nostettiin yli sata tuhatta kansalaista pois toimeentulotuen varasta. Pääomatulojen verotusta nostettiin 25 prosentista 28 prosenttiin. Suomi sidottiin tiiviisti mukaan Euroopan integratioon ja nostettiin Suomi maailman kilpailukykyisimmäksi taloudeksi vuosituhanteen vaihteeseen mennessä.

Näin historianopiskelija koen historian tuntemisen tärkeäksi kun tehdään poliittisia ratkaisuja. Parhaimmassa tapauksessa pystytäänn välttämään menneisyyden virheiden toistaminen. Presidentinvaaleissa on kuitenkin ensisijaisesti kysymys Suomen tulevaisuudesta sekä niistä arvoista joihin suomalaisen yhteiskunnan halutaan perustuvan.

Lipponen on itse todennut YLEn ehdokastentissä, että edellisten hallitusten toimia, myös hänen omiensa, on syytä tarkastella kriittisesti. 1990-luvulla ei kaikkea pystytty korjaamaan vaan jouduttiin tekemään valintoja. Kuitenkin Suomi nostettiin historiansa syvimmästä lamasta yhdeksi maailman kilpailukykyisimmistä talouksista juuri Paavo Lipposen aikana.

Mikä olisikaan ollut tilanne, ellei Nokia juurikin tuohon aikaan olisi alkanut menestyä, ja vetää siinä samalla koko elektroniikkasektoria ennen näkemättömään nousuun?

Onneksi niin kävi.

En kuitenkaan ihan hirveesti jakelisi siitä krediittiä kenellekään ko. ajan poliitikolle.

Käyttäjän harran kuva

Citycani: "Mikä ihme siinä on, että ne vasta nuorukaisiässä olevatkin kokevat tarvetta turvata lähes-dementikkoihin tällaisissa vaalitilanteissa..??
Isänpuutteesta ja -kaipuustako (tai isoisän?) tässä on kysymys vai mistä..?"

Eiköhän siinä ole kysymys ihan puoluejäsenkirjasta.

Käyttäjän hannuk kuva

Timo Soini on kuin Troijan hevonen, joka vääristelemällä totuutta, saa rasisteja salakuljetettua salonkikelpoisiksi kansanedustajiksi. Timo Soinin logiikka on tosiaan kummallinen. Tuomitsen rasismin, mutta en tuomitse puolueeni rasisteja, kuten Hirvisaari, Halla-aho ja pari muuta. Myös tässä "jokaisen mielipide on hyväksyttävä, kun se on hänen aito mielipiteensä" on aika potaskaa, kuten täällä on aiemmin keskusteltu.
Esimerkin voimakaan ei ole purrut, kun PS:n rasistisiipi saa porskuttaa sammakosta toiseen.

Käyttäjän wonterghem kuva

Kantasuomalaiset keskustelevat rasismista, tässä kateltiin sitä muuttaman muun mamun kansa.
Olette huvittavia, kiistelyä jostain, mistä ei kellään ole kokemuksia, kaikki ovat kuulopuheiden varassa.

Käyttäjän toukoapajalahti kuva

Enpä usko, että kovin moni raiskauksista huolissaan oleva mieskään on tullut itse raiskatuksi. Kuulopuheiden varassa, huvittavaako?

Käyttäjän wonterghem kuva

Paavo Lipponen ei kiinnosta tippaakaan maahanmuuttajien ajatuksia hän ei edes suostu keskustelemaan heidän kansa, oikeastaan muutkaan ehdokkaat kiinnosta mamujen asiat.

Miksi olisivat edes kiinnostuneet eivät ne edes äänestää.

Kunhan vetävät jotain poliittiskorrektia liturgia, jos olisivat yhtä huolissaan raiskauksista, ai niin se on rasismi, tietysti kun nostetaan olematon ongelma päällimmäisenä, ei tarvitse ottaa kantaa oikeisiin ongelmiin, esimerkiksi vanhusten kohteluun.

Käyttäjän toukoapajalahti kuva

Rasismin nostaminen pöydälle ei tarkoita, että sillä haluttaisiin peittää jotain muuta. Politiikassa päätöksiä tehdään aina monista asioista samaan aikaan. Samoin monista asioista keskustelun pitää olla mahdollista. Jos aina koitettaisiin ratkaista vain yksi asia kerrallaan, eikä tehtäisi mitään muuta ennen kuin ongelma on poistunut, ei koskaan päästäisi yhtään mihinkään.

Olipa tuo kummallinen yhteishyökkäys Lipponen, Biaudet ja Arhinmäki - miksi? Haluttiinko tällä hyökkäyksellä peittää, sekoittaa? Mitä sillä haluttiin?

Kaikki nämä huutajat Lipponen, Biaudet ja Arhinmäki ovat ehdokkaita, joilla on pienin kannatus näissä vaaleissa.

Tämä rasistiksi huutaminen ylittää jo kaiken säädyllisyyden rajatkin. Suomessa on hyvin vähän rasisteja ja rasismia lukuunottamatta näiden huutajien huutoa. Halutaanko tällä metelillä siirtää kansalaisten huomio pois oikeasti tärkeistä asioista?

Mistä on kysymys?

Soinihan itse kaivoi verta nenästään ennen kuin kukaan hyökkäsi hänen kimppuunsa vetämällä nuo Freudenthal- ja kissantappojutut framille, mitkä eivät edes liittyneet mitenkään mihinkään ja olivat asioina niin luokattomia että huh huh. Ja tuolla "hyökkäyksellä" yritettiin selvitellä, miksi Soini samalla kiistää olevansa rasisti ja hyväksyvänsä rasismia, kun samaan aikaan hänellä on eduskuntaryhmässään kansanryhmää vastaan kiihotuksesta tuomittu mies.

Soinin vastakysymys Freudenthal:sta oli Biaudet:lle, johon Biaudet ei vastannut kuten hän ei ole yleensäkään vastannut kysymysten sivutessa arveluttavia asioita RKP:n taustatahojen Freudenthalmitalinjakoideologiasta (suomenkielisten rodullinen aliarvostaminen).

Mitalisti Lipponen yhtyi Biaudet:in hyökkäykseen rasisti"kortilla" voimakkaasti. Pelkäävätkö molemmat Freudenthal-keskustelua?

Taustatukea hyökkäyksen antoi Arhinmäki?

Myönnettäköön, että Soini ei ollut parhaimmillaan. Koko väittely kaikkien osapuolten osalta oli kakaramaista.

Tässä oli kuitenkin kysymys enemmästä kuin yhdestä panelista. Toimintamalli on ollut sama pahasuisella Biaudetilla ja tässä lisäksi Lipposella sama. Nyt ylikorostuneesti.

Koko keskustelu sinällään oli harhateillä presidenttiasioista. Mikä osuus keskustelun sekoiluun oli YLE:n toimittajilla en pystynyt kokonaan seuraamaan, kun sähköt katkesivat.

Kuitenkin tämän pitkäpoika Anderssonin aikaisemman tyylin tuntien ja muiden kommentoijien palautteen perusteella siltä näyttää, että Anderssonin ja YLE:n persuvastainen yleislinja hallitsee.

Lipposen kannatus, joka oli alhaalla putosi edelleen. Biaudet on ollut pahnan pohjalla koko ajan eikä Arhinmäenkään tilanne kohentunut.

Jotain kummallista tässä hyökkäyksessä oli?

Vaikka oletkin sosiaalidemokraatti niin ehkä kannattaisi vaihtaa silmälasit, joilla näkee muutakin kuin oman kannattajoukkonsa ajatuksia.

Voidaan olla yhtämieltä, että rasistikeskustelu ei ollut kunniaksi yhdellekään osapuolelle. Kysyn vain miten sinä käyttäytyisit, jos päällesi heitettäisiin jatkuvasti lokaa, kuten Soinille panelista toiseen?

Lopetin koko vaalitentin katselemisen siinä vaiheessa, kun toimittaja Andersson alkoi tivata ehdokas Väyryseltä, paheksuisiko tämä Putinin tavatessaan sitä, että Pietarin homoilta aiotaan evätä lupa järjestää gay-pride -marsseja. Että siis kun Suomen tasavallan Ulkoasiain Ministeriö on vuoden tai kaksi tehnyt töitä saadakseen presidentillemme puolen tunnin audienssin Venäjän presidentin kanssa, tärkein asia agendalla olisi keskustella Pietarin homojen marssioikeudesta! Mistä näitä TV-toimittajia oikein tulee?

Minut pelasti sähkökatko. Pitää lähettää kiitoskirje sähköyhtiölle. En vaadi korvausta.

Käyttäjän ristoi kuva

Paha kyllä, ehdin jo ennakkoäänestää. Tällä kertaa ei ollut Lipposen vuoro, vaikka jo valtiomiestason ehdokas onkin.

Käyttäjän Reino kuva

Koko tentin typeryys huipentui juuri tähän kysymykseen.

Rasismilla "koulukiusaaminen" vasemmistovihreiden taholta oli ala-arvoista. Samanlaista rasismia on demareissa, Vihreissä, Kokoomuksessa ja kaikissa muissakin puolueissa. Mutta sitä on Suomessa hyvin vähän verrattuna mihin tahansa muuhun Euroopan maahan.

Ja Paavo Pöö saa vastustaa ihan mitä haluaa, meillä ei ole hänessä mitään pelättävää.

PS. Hänellä taitaa vieläkin olla se Freudenthal-mitali? Eli hän myöntää rasistisuutensa?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal

Samalla lailla kuin Mannerheim-ristin ritarien tulisi myöntää kannattavansa kansanmurhia ja Arvo Ylppö-mitalin saaneet voisivat samalla tunnustaa tukevansa rotuoppeja?

tässä kommentissa kiteytyy tuo totuus, että rasistiksi voidaan leimata ihan kaikki, kun lähdetään kaivelemaan vanhoja. Jos puhutaan nykyhetkestä, niin tämä tasa-arvorasismi, missä siis kaikki ovat tasa-arvoisia paitsi VÄÄRÄN mielipiteen omaavat alkaa pikkuhiljaa riittään. 50% voi olla oikeassa tai väärässä, mutta rasistiksi leimaaminen sillä että ei ole samaa mieltä on kyllä juuri tuota Lipposen rasismia.

Kaikkien suomalaisten kunnioittaman Arvo Ylpön suomalaisten lasten terveyden edistäjän nimen sekoittaminen tähän keskusteluun on arvotonta pitäisi tämän Suomalaisenkin käsittää, kun on tuollainen nimi!

Käyttäjän Reino kuva

Mikko.
Mannerheim-ristin ritarien ja Ylpön sotkeminen ja vertaaminen tähän on aika syvältä!!!!

Mitäpä demari ei tekisi!?

Tarkoitin tuolla kommentillani vain sitä, että rasismi kortin käyttö Suomessa yhtä puoluetta vastaan on suorastaan ällöttävää ja kulunut keino mustamaalaamiseen.

Ja pressan vaalithan ovat henkilövaalit. Onko siis Soini mielestäsi rasisti - enemmän kuin esim. Lipponen?

Käyttäjän hemohessu kuva

onhan se aivan uskomatonta että Freudenthal-mitalisti haukkuu Soinia rasistiksi. You can't make this stuff up-

Käyttäjän kokko1987 kuva

Perussuomalaisten joukossa rehottavaa rasismia ei voi kyllä yhdistää vasemmistovihreisiin. Ainakaan en itse ole kuullut yhdenkään sosialidemokraatin julkisuudessa kannattavan laillisten lakkojen hajoittamista panssarivaunuilla ja sotilasdiktatuuria, varmistimen poistamista aseesta aina kun kuulee sanan demokratia, tai punavihreiden lahtaamista vuoden 1918 tyyliin.

Historianopiskelijana täytyy puuttua linkittämääsi wikipedia-sivuun, se osoittaa selkeästi ettet ole perehtynyt historiaan ja et ole perehtynyt mm. Quentin Skinnerin metodeihin historiantutkimuksessa.

Sivulla ensimmäisessä kappaleessa todetaan, että Freudenthal harrasti ajalleen tyypillisiä rotuoppeja. Paino tässä on nimenomaan kohdalla "ajalleen tyypillisiä". Me emme voi puhua globalisaatiosta kun puhumme 1800-luvun maailmanpolitiikasta. Emme voi katsoa keskiajan maaorjuuden rikkovan ihmisoikeuksia, koska silloin niitä ei vielä edes ollut. Näillä esimerkeillä vaan haluan osoittaa, että nykyarvojen lähtökohdista ei voida tutkia historiallisia tapahtumia tai henkilöitä vaan ajankonteksti on otettava huomioon. 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä rotuopit olivat hyväksyttäviä eikä niitä koettu rasistisiksi, mm. Ruotsissa oli tuolloin eugeniikasta vastaava ministeriö.

Käyttäjän Reino kuva

"Perussuomalaisten joukossa rehottavaa rasismia ei voi kyllä yhdistää vasemmistovihreisiin. Ainakaan en itse ole kuullut yhdenkään sosialidemokraatin julkisuudessa kannattavan laillisten lakkojen hajoittamista panssarivaunuilla ja sotilasdiktatuuria, varmistimen poistamista aseesta aina kun kuulee sanan demokratia, tai punavihreiden lahtaamista vuoden 1918 tyyliin"

Ei kukaan ole yrittänytkään yhdistää. Mutta tämä rasismikortin heiluttelu persuja vastaan on juuri vasemmistovihreiden ominaisuus (demarit, Vasemmistoliitto ja Vihreät). Näistä demarit on ollut oikeastaan asiassa vaikeimmin ymmärrettävä jankuttaja.

En myöskään ole kuullut enkä lukenut kenenkään persun tekevän noin kuin kirjoitat.
Vaikuttaa, että olet hyväksynyt "omiksi mielipiteiksesi" toisten kehittämiä sloganeita. Tutustu Halla-ahon ja Niinistön kirjoituksiin itse niin huomaat, että sinne on lisäilty sanoja ja muuteltu asiayhteyksiä.

Opiskelijana voisit myös kiinnostua Halla-ahon ajatusten viisaudesta ja niiden perustelusta. Aina perusteltuja.

Ja sinä demarina voit ihan vapaasti olla mitä mieltä haluat. Minä sitoutumattomana en vain voi yhtyä mielipiteisiisi.

Viisi syytä äänestää Paavo Lipposta: 5% kannatus. Eikä kukaan edes ihmettele tuota!

Hyvä opiskelija Jani Kokko

Kysyn ensimmäiseksi suoraan. Kuka kirjoitti blogisi? Kysymys siksi, että teksti ei vastaa todellisuutta, miksi? Siksi,että jos katsoit mainitun käsikirjoitukseen perustuneen YLEN ohjelman, hänen olisi pakko kirjoittaa ainakin osittain totuudenmukaisesti.

Käytiin läpi Haaviston toimesta hänen omaa historiaklubiaan, jopa valheellisesti. Myöskin Lipposen klubi oli esillä. Arvokeskultelua ei käyty lainkaan. Kursivoitu toistosi on irroitettu asiayhteydestään joka kaikilla muilla kansalaisilla, sinut poislukien, on tiedossa. Uskon hyvää sinusta ja siksi ajattelen että jos olisit katsonut ohjelman, et olisi työntänyt tuota kursivointia tekstiin.

Yleistävä padan kattilaa soimaaninen ei ainakaan sinun uraasi politiikassa tai muussakaan elämässä edistä, edes nykyaikana.

Missä olet elänyt? Jos suomessa, niin tiedät että suomi ei vuosiin ole ollut enää tasa-arvoinen, suvaitsevainen, eikä edes oikeasti kansainvälinen. Jos katsoit ohjelman, ymmärrät kehenkä suvaitsemattomuus kohdistuu. Nykyisen presidentin johdolla suomea on viety voimallisesti moraalisesti kestämättömiin ja luonnonvastaisen käyttäytymisen arveluttaviin marginaaleihin, joka osaltaan on jarruttanut maamme oikeaa kansainvälistymistä. Vai mitäpä itse arvelet niistä monista sydämen sivistystä omaavien ulkolaisten vinoista hymyistä kuullessaan ja nähdessään kuinka kansakunnan moraali on rapistunut.

Lopuksi. Ohjelmassa ei puhuttu sanaakaan presidentille kuuluvista tehtävistä tai ko. instituutiosta. Jos itse haluat tulevan presidentin toimivan suomalaisen demokratian ja kansamme selviytymisen puolesta, katso peiliin ja mieti mitä oikeasti voisit tehdä. Älä toistele toisten retoriikkaa,tee itsellesi selväksi oikean ja väärän ero. Onhan sanottu, että älyllinen epärehellisyys on kansakunnan syöpä.

Käyttäjän kokko1987 kuva

Minulla on periaatteena itse kirjoittaa blogini. Perustana omat ajatukset ja mielipiteet. Katsoin YLEn lähettämän vaalikeskustelun kokonaisuudessaan ja siinä käydyn keskustelun perusteella päivitin blogiini oman kannanottoni käydystä keskustelusta. Otin myös huomioon viime syksynä esiin nousseita Perussuomalaisten lausuntoja valtakunnan- ja paikalliseltatasolta.

Ainakin omasta mielestäni mm. keskustelussa esiin nousseet suvaitsevaisuus ja rasismi ovat arvoja ja, koska presidentti pystyy vaikuttamaan arvojohtajana kansalaisiin koen tärkeäksi tietää millaisia arvoja ehdokkaat edustavat.

Kursivointi ei mielestäni ole irroitettu asiayhteydestä vaan siinä nimenomaisesti kiteytyy Lipposen linja rasismia ja suvaitsemattomuutta vastaan. Näin lehtiä selatessa suurin toimittajista on nostanut tuon sitaatin esille. Onko sinusta siis suurin osa Suomen mediasta irrottanut lausunnon asiayhteydestä?

Yhteiskunnallinen keskustelu ei mielestäni ole "Pata kattilaa soimaa" - keskustelua. Harmillista jos se sinusta sitä on.

Soinin ryhmässä on selkeästi demokratiaa halveksuvia edustajia ja avoimesti rasistisia henkilöitä, jotka omilla puheillaan ja kirjoituksillaan oikein levittävät näitä arvoja. Soinilta, puolueensa puheenjohtajana, voidaan aivan hyvin kysyä miksei hän puutu konkreettisesti tilanteeseen. Jos Soini todellisuudessa vastustaa rasismia ja puollustaa demokraatiaa, niin miksi se ei näy hänen teoissaan Perussuomalaistan puheenjohtajana?

Arvoisa Jani Kokko

Ystävällisesti pyydän vielä. Yrittäisitkö nyt kuitenkin lukea kommenttini niin etä saat niinkuin olen kirjoittanut. Kun sen olet tehnyt, heitä vanha retoriikka mielestäsi ja vastaa sitten. Olisi kiinnostavaa käydä edes jonkinlainen ko. teemaan liittyvää asiallinen debatti kanssasi. Älä vaivaudu, jos haluat edelleenkin pysyä väistelylinjallasi.

Hyvää illan jatkoa.

“Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Kukaan ei ole syntynyt tänne turhaan, vaan kaikkia tarvitaan. Oikeudenmukaisuus, kansanvaltaisuus ja heikoimmista huolehtiminen rakentavat kansakokonaisuutta.”

Melkoinen rasisti tuo Jussi Niinistö

Sokea Reetakin tajuaa, että Lipponen puhuu p...kaa

Käyttäjän ryyti kuva

Tiesiko Jani Kokko,että Paavo Lipponen kävi pokkaamassa Rkp:n puoluekokouksessa v. 2007 tunnetun rasistin,A.O.Freudenthalin,nimelle omistetun kunniamitalin?

Paavo Lipponen tekisi viisaasti jos hän palauttaisi tuon rasistimitalinsa pois.

Perusidea on se,että Lipponen ja muut demarit luulevat,että A.O.Freudenthalin ansioita ei tunneta eikä ko. kunniamitalia.

Freudenthal:

http://ryyti.blogspot.com/2011/07/aofreudenthal-suomalainen-suurmies.html

Lipponen Freudenthal-mitalistina:

http://ryyti.blogspot.com/2007/09/paavo-lipponen-oppositiopuolueen.html

Demarien vihapuheita:

http://ryyti.blogspot.com/2011_07_01_archive.html

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja