Tulevaisuuden tekijä SDP:n kunnanvaltuutettu ja historian opiskelija Muuramesta

Emme taivu, emme kumarra

Muuramen kunnanvaltuusto kokoontui tänään juhlavissa merkeissä, sillä valtuustonkokous oli 90-vuotiaan Muuramen juhlavaltuusto. Kokouksen alussa palkittiin ansioituneita luottamushenkilöitä ja työntekijöitä. Suuri kiitos kaikille niille, jotka ovat mahdollistaneet vuosikymmenten sinnikkäällä työllä laadukkaat palvelut kuntalaisille ja vahvat rakenteet kunnan itsenäiselle toiminnalle sekä kehitykselle. Palkitseminen tullaan tekemään uudestaan myös kunnan 100-vuotisjuhlissa vuonna 2021. 

 

Juhlavaltuuston tärkeimpänä asiana oli lupauksen antaminen kuntalaisille ja yhteistyökumppaneille:

 

”Muurame on kasvava, kehittyvä, ja ihmisläheinen kunta, jossa palvelut ovat kunnossa ja kuntalaisten ääntä kuullaan.

 

Kunta tunnetaan esimerkillisesti hoidetusta elinkeinopolitiikastaan ja asioita eteenpäin vievästä ”Muurame – hengestä”.

 

Muuramen itsenäisyys on julkisissa keskusteluissa ja valtioneuvoston suunnitelmissa asetettu kyseenalaiseksi. Tämä aiheuttaa huolta kuntalaisten ja päätöksentekijöiden keskuudessa.

 

Muurame haluaa edelleen turvata kuntalaisilleen hyvät ja laadukkaat palvelut itsenäisenä kuntana. Muurame jatkaa tavoitteellista ja toimivaa yhteistyötä naapureiden kanssa ja panostaa Jyväskylän seudun ja maakunnan kehittämiseen.”

 

Muuramea painostetaan vähän väliä kokoomuslaisen kuntaministeri Virkkusen ja kokoomuslaisen kaupunginjohtaja Anderssonin taholta romuttamaan Muuramen laadukkaat hyvinvointipalvelut, luovuttamaan itsemääräämisoikeutemme Jyväskylälle ja päättämään yhden Suomen edelläkävijä kunnan tarina. Sillä kaikki tämä on edessä, mikäli joudumme yhdeksi Jyväskylän lähiöistä.

 

Kokoomuksen ja SDP:n kuntapäättäjien riveistä noussut kapinaliike hallituksen sanelupolitiikkaa vastaan saa laajaa kannatusta myös Muuramessa yli puoluerajojen. Virkkunen on tulkinnut puheidensa perusteella hallitusohjelmassa sovittuja kuntalinjauksia aika laajalla kaarella. Onneksi SDP:n puoluesihteeri ja kansanedustaja Mikael Jungner selvitti alkuviikosta demareiden kanssa, joka noudattaa hallitusohjelmassa sovittuja linjauksia eikä Virkkusen puheita.

 

Ajamalla ylhäältä käsin saneltua kuntapolitiikkaa, Virkkunen tekee karhunpalvelusta Anderssonille, jonka uran kohokohtana olisi nähdä Muurame osana Jyväskylää. Kenties myös Virkkunen ajaa nykyisenkaltaista kuntapolitiikkaa, koska haluaa valmiin kokonaisuuden, jonka ruoriin tarttua Jyväskylän seuraavana kaupunginjohtajana. Tasapuolisuuden nimissä Virkkunen voisi Muuramen ohella painostaa myös muita kuntia yhteen Jyväskylän kanssa. Esimerkiksi kuntaministerin puolison luotsaama Hankasalmi on kunnanjohtajansa suulla sanonut pysyvänsä itsenäisenä.

 

Juhlalupauksen mukaisesti Muurame vastaa ensisijaisesti nyt ja tulevaisuudessa itse palveluistaan sekä kuntalaisten hyvinvoinnista. Yhteistyötä luonnollisesti teemme mutta emme muiden ehdoilla vaan ainoastaan silloin jos yhteistyö tulee kuntalaisten ja koko seutukunnan hyödyksi. Ulkoisen painostuksen edessä ja tahtotilamme osoittamiseksi Muurame voisi vaihtaa kunnan moton Virkkusen ja Anderssonin valtakausien ajaksi latinankieliseen fraasiin ”nec flector, nec francor – en taivu, en kumarra”.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Käyttäjän katriinakajannes kuva

Non serviam, sanoi saman mm. James Joyce. Imperaattorien kielellä, mutta ei imperaattorien mielellä. Terkkuja entiseen kotikuntaani, yhteen parhaimmista.

Käyttäjän katriinakajannes kuva

Toistaako historia itseään? Eihän tuolta parivaljakolta onnistunut kirjastojenkaan lahtaus.

Käyttäjän katriinakajannes kuva

Sanelupolitiikkaa harjoitetaan usein ylhäältä päin, mutta vain näennäisesti. On vallan fysikaalinen ja filosofinen kysymys, mikä on ylhäällä, mikä alhaalla.

Käyttäjän katriinakajannes kuva

Dictare on sanella ja dictator on sanelupolitiikan harjoittaja.

Käyttäjän katriinakajannes kuva

SIMEONI. Siivosti, veljet! Mutta sanonpa, ettei ole meistä lukumiehiksi, ja sentähden jääkööt hyvästi siinä kohdassa kaikki puuhat. Olkoon toki elämämme nuhteeton ja siivo; sillä me taidamme elää kristittyinä ihmisinä ilman luvun-taitoakin, kun vaan uskomme.
AAPO. Kaadathan sinä riivattu, vaan et nosta.
JUHANI. Simeoni haastelee oikeuden ja kohtuuden kieltä. Pois tästä, pojat; luontoni ei kestä kauemmin.

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä
Porvoo – Helsinki: WSOY 1958

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja