Tulevaisuuden tekijä ja menneisyyden tutkija Päätoiminen tutkija ja osa-aikainen poliitikko

Sähköautoilla liikenteestä vähäpäästöistä

  • Sähköautoilla liikenteestä vähäpäästöistä

SDP on julkaissut oman ilmasto-ohjelman otsikolla ”pieni jalanjälki, suuri kädenjälki.” 20-sivuinen asiakirja on erittäin kunnianhimoinen ja sisältää useita konkreettisia keinoja Suomen kasvihuonepäästöjen vähentämiseksi. Kunnianhimo on todellakin tarpeen, sillä ilmastonmuutos ei enää odota. Osa keinoista hiilineutraalin ja vähäpäästöisen Suomen saavuttamiseksi voi tuntua rajuilta, mutta mikäli kuluneiden kahdenkymmenenvuoden aikana olisi tehty riittäviä toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, niin toimenpiteiden ei nyt tarvitsi olla näin rajuja.

Valitettavasti kansalaiset tuntuvat olevan perillä SDP:n ohjelmasta ainoastaan iltapäivälehtien kautta ja tästä johtuen on syntynyt väärinkäsitys SDP:n tahtotilasta. Ilta-Sanomien toimituksessa ei nähtävästi ole luettu ohjelmapaperia kunnolla heidän väittäessään, että SDP haluaa kieltää polttomoottoriautot seuraavalla vaalikaudella.

Näin ei tietenkään ole ja on jopa vähän höpsöä niin edes ajatella.

Sanatarkasti ohjelmassa todetaan, että ”Seuraavalla hallituskaudella tulee laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä.” Eli SDP ei siis ole kieltämässä polttomoottoriautoja ensi vaalikaudella. SDP ei ole kieltämässä uusia polttomoottoriautoja ensi vaalikaudella. SDP ei ole pakottamassa ketään kansalaista hävittämään polttomoottoriautoaan ensi vaalikaudella ja ostamaan tilalle sähkö- tai hybridiauton. SDP vain haluaa luoda aikataulun uusien polttomoottoriautojen myynnin lopettamiseksi vuonna 2030.

SDP:n tavoite ei kuulosta rajulta ja se on linjassa myös Sipilän hallituksen visioiden kanssa. Tahtotilana on, että liikenteen kasvihuonepäästöt poistetaan vuoteen 2045 mennessä ja samana vuonna kiellettäisiin fossiilisten polttoaineiden myynti sekä polttomoottoreilla käyvät autot. Suomella on ilmastosopimuksen perusteella juridinen velvoite leikata päästöjä 39% vuoden 2005 tasosta.  

Selkeät linjaukset ja aikataulut ovat tarpeellisia, sillä muutoin yksityisellä sektorilla ei ole kannustimia kehittää uusia vähäpäästöisiä polttoaineita tai tehdä entistä tehokkaampia ja edullisempia sähköautoja. Liikenteen päästöt muodostavat Suomessa viidenneksen kaikista kasvihuonepäästöistä, joten on ymmärrettävää, että leikkaustarpeet kohdistuvat juuri liikenteeseen.

Mikäli nyt SDP:n esittämät toimet ovat liian rajuja tai nopeita niin mikä on vaihtoehto? Tässä yksi vaihtoehtoinen skenaario: Euroopan lähialueilla Afrikassa ja Lähi-idässä on yhteensä satoja miljoonia ihmisiä, joihin ilmastonmuutos on jo iskenyt tai tulee iskemään voimakkaasti. Mikäli ilmastonmuutosta ei pystytä pysäyttämään niin nämä ihmismassat lähtevät liikkeelle etsimään parempia elinolosuhteita Euroopasta. Tällöin voi polttomoottoriauton ratin takana miettiä, että olisiko kannattanut toimia silloin kun oli vielä mahdollisuus.

P.S.

Ajan itse vuoden 2016 Toyota Corollalla, joka toimii polttomoottorilla.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ei tehoa minuun tuo teksti.

Vaikea kuvitella, että afrikkalaiset lähtisivät ilmastoaan pakoon tänne 40 asteen pakkaseen ja vaikka lähtisivätkin, niin yhtä vaikea on kuvitella, että sitä lähtöä ei tapahtuisi, jos Suomi päättäisi luopua polttomoottoriautoista.

Jokin tuossa logiikassa mättää.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Jokin tuossa logiikassa mättää."

Ihan kaikki siinä mättää alkaen tunteeseen vetoavasta pelottelutyylistä. Tunteeseen vetoaminen toimii moniin ihmisiin, mutta joku raja.
Ilmastonmuutoshädässään Afrikan ja Lähi-idän ihmiset kävelevät tai peräti juoksevat lukuisten turvallisten maiden läpi miinusasteiseen kalliiseen Suomeen, koska muutakaan eivät vain voi - olisit luopunut polttomoottoristasi ja ostanut jotain reiluusti kalliimpaa.. siksi noin voi tapahtua. Eikä kukaan voi moista estääkään, koska mm. rajavalvonta on lakkautettu jokaisessa maassa. Oh, please.. seuraavaksi jotain edes aavistuksen uskottavampaa.

Jussi Rajaniemi

"Seuraavalla hallituskaudella tulee laatia aikataulu uusien polttomoottoriautojen kieltämiseksi henkilöliikenteessä".

Miksi laatia aikataulu, jos tarkoitus ei ole kieltää polttomoottoreita? Kyllä. SDP haluaa kieltää polttomoottoriautot.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

"Latausinfrastruktuurin edistämiseksi tulee asettaa rakennusten energiatehokkuusdirektiivin mukainen kansallinen velvoite rakentaa sähköautojen latausinfrastruktuuri taloyhtiöiden ja liikehuoneistojen suurten remonttien yhteydessä. Asunto-osakeyhtiölakia tulee muuttaa siten, että sähköjärjestelmään sähköautojen latausta varten tehtävät muutokset olisivat mahdollisia ilman osakkeenomistajien yksimielisyyttä. Lisäksi säädetään velvoite huoltoasemaketjuille tarjota tietty määrä sähköautojen latauspisteitä huoltoasemien yhteyteen."

Onko uusien rakennusten kohdalla lait kunnossa? Mitä tarkoittaa "ilman osakkeenomistajien yksimielisyyttä", eli riittääkö enemmistö? Eikö tämä lähentele takautuvaa lainsäädäntöä?

Käyttäjän JuhoAkola kuva
Juho Akola

Eli autottomat maksaisivat sähköautoilijoiden (kalliista) latausinfrasta. Interesting. Tällä saa varmaan paljon ääniä.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Ja nekin maksaisivat, joilla ei ole varaa vaihtaa autoaan sähköautoksi. Köyhän ja eläkeläisten asialla?

Uusiin asuntoihin ei suunnitella sähköautolainsäädäntöä, mutta vanhoihin lait halutaan? Onkohan tässä oikeasti jotain järkeä? Itse muutin uuteen asuntoon 5 vuotta sitten, eikä sähköautoihin ole varauduttu mitenkään.

Kaarina Leinonen

Nämä 2 edellistä kommentoijaa heille ensin vastaus : ei suomalaisilla köyhillä ole varaa ostella kalliita sähköautoja ja toiselle: ne afrikkalaiset + muun maalaisetkin tulevat "kiireen vilkkaa" Suomeen kun ovat kuulleet kavereilta että täällä saa "pikkutyttöjäkin silleen". Ja Jari Ojala on aivan oikeassa kuka tämänpäivän pikkuosakkeen omistaja jolla ei edes ole autoa alkaisi maksamaan sähköauton omistajien aiheuttamia lisäkustannuksia . Menkööt tankkaamaan sähköään sinne missä niitä yleisiä tankkausasemia on jos on. Tästä hullutuksesta tulee tosi kallis lasku veronmaksajille kun vielä soteakin pukkaa - ollaan kohta keppikerjäläisiä kaikki !! Itselläni ei ole minkäänlaista "osaketta".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tulin katsoneeksi kuka on tuo ensimmäinen blogin suosittelija ...

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

Mies on ainakin superegoistisen varma itsestään suositellen itseään.. melkein pakko kai viesti uskoa, tai sitten ei.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Kokko on yleensä ollut aika asiallinen, joten olisikohan tuo lapsus. Samoin kuin itse teksti taisi mennä hänen parhaan osaamisalueensa ulkopuolelle.

Tuohon nyt vain ei riitä pelkät tilastot ja SDP:n visio.

Käyttäjän JuhoAkola kuva
Juho Akola

Suomen päästöillä ei ole piirunkaan merkitystä sille, että tuleeko tänne miljoonia ilmastopakolaisia vai ei. Ne ovat kuitenkin promilleluokkaa globaaleista päästöistä.

Turhaa hirtämme itseämme kalliiseen ja tehottomaan ilmastopolitiikkaan. Kiinan ja Intian päästöt tulevat vain kasvamaan, täysin riippumatta meidän "esimerkistä".

Suomella ei myöskään ole mitään muuta juridista velvoitetta, kuin raportoida päästöistään. Mitään velvoittavaa päästövähennyssopimusta kun ei ole tehty.

Myös IPCC:n 1.5 asteen raporttiin (kuten niihin muihinkin raportteihin) tulee suhtautua skeptisesti: IPCC ei ole esittänyt mitään todistusaineistoa, että maapallon herkkyys CO2 tuplaamiselle olisi 2.5-4.5 astetta. Nämä arviot perustuvat puhtaasti tietokonemalleihin. Monen empiiriseen havaintoaineistoon perustuvan tutkimuksen mukaan herkkyys on ennemminkin 1.5C tai jopa paljon sen alle - eli ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ei todennäköisesti edes tarvitse tehdä mitään.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Pahat teot voi materiaalin osalta hyvittää hyvillä teoilla. Hiilidioksidin ekvivalenttitonnin hinta vaihteli 9 sentin ja 61 euron välillä vuonna 2018, keskihinnan ollessa 2–5.2 euroa.

https://www.sitra.fi/artikkelit/lentoliikenteen-su...

Jos nyt oletetaan, että autoilijat ovat pahantekijöitä pahimmasta päästä, heidän pitäisi maksaa sakkonsa hinnaston yläpäästä, eli 5.2 euroa co2-tonnilta.

Silloin bensassa pitäisi olla veroa 5.2 euroa jokaista 425 litraa kohden - siis 1.2 senttiä litrassa. Käsittääkseni polttoaineessa on jo tämän verran veroa, ja ehkä hiukan enemmänkin. Autoilijat maksanevat nyt pelkässä polttoaineessa noin satakertaisesti sen, mitä päästöjen kompensointi vaatisi.

Silloin omat päästöt olisi jo nyt kuitattu ja vähän naapurinkin. Vai olenko käsittänyt jotain väärin?

Jos nyt asia jostain syystä haluttaisiin oikeasti laittaa kuntoon, niin valmista olisi huomenna: Kaikki Suomen päästöt voitaisiin heti kompensoida pelkällä nykyisen polttoaineen arvonlisäverolla, tai pelkällä nykyisellä autoverolla, tai vähän useampaan kertaan pelkällä nykyisellä polttoaineverolla. Näin ei tietenkään tehdä, koska se haittaisi tulevia liiketoimia, mutta periaatteellisella tasolla onnistuu.

Käyttäjän bionavigaattori kuva
Veikko Hintsanen

kirjoitin Facebook yhteisön "Uusi energiapolitiikka" ( 5889 jäsentä kello 17.22 - 22.01.2019 ) pari päivää sitten kommentin suomalaisen poliittisen järjestelmän 60% tahtotilasta toteuttaa päästöjen pienentämistä.

60 % johtuu siitä, poliittisella sopimuksella keskitytään ainoastaan henkilöauto liikenteeseen, puhutaan koko liikenteen päästöistä mutta jätetään raskaan liikenteen(mikä muodostaa 40% maantieliikenteen päästöistä) mm EU:ssa sovitut toimet tutkimatta ja tekemättä .

Kyseinen kirjoitus piti jättää kesken kun SDP ei ollut tullut vielä ulos omine kantoineen.

Nyt SDP on ulostulonsa tehnyt ja kanta on käytännössä yhteinen kokoomuksen kanssa.

https://www.facebook.com/groups/740342559331216/?m...

Käyttäjän IlkkaPnknen kuva
Ilkka Pönkänen

Jani Kokko ja muut autoilijat voivat jatkaa autoiluaan ihan rauhassa, ilman huonoa omaatuntoa.

Ihmisen toimilla ei ole kuin täysin marginaalinen vaikutus Maan ilmastojärjestelmään. IPCC on 40 vuotta vanhojen tutkimusten ja niissä tehtyjen oletusten "vanki". Nämä oletukset on osoitettu vääriksi. IPCC väittää aina vaan, että pieni määrä hiilidioksidia "kaappaa" suuren määrän vesihöyryä ja tämä lämmittää troposfääriä:

"The primary effect of an increase of CO2 is to cause more absorption of thermal radiation from the earth's surface and thus to increase the air temperature in the troposphere. A strong positive feedback mechanism is the accompanying increase of moisture, which is an even more powerful absorber of terrestrial radiation."

Havainnot eivät tue IPCC:n omaksumaan teoriaa. Kaikki ilmastomallit, jotka on laadittu tuohon oletukseen perustuen ovat olleet väärässä. Maan ilmastojärjestelmä toimii syklisesti ja osin kaoottisesti. Sen takana on Aurinko ja sen aktiivisuuden vaihtelut sekä muutokset mm. kosmisen säteilyn määrässä. Välittäjäaineena lämmönsiirrossa ovat valtameret, jotka kattavat 71% Maan pinnasta. 99% lämpöenergiasta Maan pinnalla on merissä. Maa on lämmennyt lievästi Pienen jääkauden jälkeen auringon aktiivisuuden johdosta (Modern Maximum) ja lämmenneistä valtameristä on noussut ilmakehään hiilidioksidia. CO2:n 15 mikrometrin kaista on jo ”täynnä” ja lisä-CO2 ei nosta lämpötilaa käytännössä enää yhtään.

Ilmaston viileneminen alkaa muutaman vuoden kuluessa, johtuen pääasiassa Atlantin oskillaation (AMO, Atlantic Multidecadal Oscillation) kohta alkavasta negatiivisesta jaksosta ja jo alkaneesta auringon pitkästä passiivisesta tilasta, aurinkominimistä (Grand Solar Minimum). AMO on osa MOC:ta (Meridional Overturning Circulation). MOC on kuin valtava lämpöpumppu ja täysin varmaa on se, että ihmisen emissiot vuoden 1850 jälkeen eivät ole vaikuttaneet siihen yhtään mitään.

AMO kääntyy negatiiviseen suuntaan vuoteen 2022 mennessä. Negatiivisen jakson pohjataso on saavutettu n. vuoteen 2025 mennessä. Pudotus alemman troposfäärin globaalissa keskilämpötilassa on luokkaa 1,0C. Kun Atlantin oskillaatio jakaantuu kahteen 33 vuotta kestävään jaksoon niin tämä negatiivinen jakso kestää n. vuoteen 2058 asti.

Nyt pitää alkaa varautua viilenemiseen. Valtioneuvoston tilaamassa Suomen ilmastoriskit-raportissa ei ollut otettu lainkaan huomioon sellaista vaihtoehtoa kuin viileneminen. Ihmiskunta on kukoistanut lämpiminä aikoina ja kokenut kurjuutta ja kuolemaa kylminä aikoina.

Muuten olen sitä mieltä, että IPCC tulisi lakkauttaa. Sen lobbailu ei ole tiedettä vaan politiikkaa. IPCC:n alarmistiset raportit tuottavat valtavaa haittaa virheinvestointien ja kohonneen verotuksen muodossa.

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Minulla ei ole mitään sähköautoja vastaan.

Mutta kun tänään raahasin dieselautollani ison perävaunun Lahdesta Poriin niin kyllä minä vielä epäilen niiden akkujen riittävyyttä, latauspisteiden riittävyttä ja ajan riittävyyttä.

Seurasin näet koko ajan polttoaineen kulutusta; se oli n. 14 litraa / 100 km. Pitkissä ylämäissä kulutus nousi tasolle 25 litraa / 100 km.

Kyllä siinä patterit kovilla olisivat. Uskokaa pois. Tampereella olisi taatusti pitänyt ladata. Olisin joutunut yöpymään Porissa. Ympäristöystävällisesti.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Sähköautoilu on edelleenkin tulevaisuudeen haave, koska akkuteknologia eritoten talviolosuhteissa on vieläkin lapsen kengissä.
Ajomatkoja kertalatauksella lupaillaan, mutta miten kävisi pakkasilla?
Ajomatka kutistuisi lyhyeksi.

Pelkästään kaupunkiajossa sähköauto on ymmärrettävä, mutta pitkien välimatkojen Suomessa se jää haaveeksi, koska maassa ei ole kattavaa pikalatausasemien verkostoakaan.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Haluaisin nähdä sen päivän kun täysperärekat vetelevät talvipakkasessa tukkikuormia sellutehtaille sähkön voimalla.

Käyttäjän jariojala kuva
Jari Ojala

Eihän tähän tarvita kuin heveletin pitkä jatkojohto ja sähkömoottori. Liikenteessä sitten vain varotaan noita johtoja.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Talvella sähköntuotannon kanssa on myös tällä hetkellä lieviä ongelmia. Esimerkiksi nyt kulutus oli n 14 400 MW josta itse tuotettiin ehkä 11 000 MW. Henkilöliikenteen sähköistäminen sieppaisi esim pari tuhatta MW lisää, jolloin riskit alkavat kasvaa.

Tuontitavaraa öljykin on ja varsinkin se, mutta sitä voi sentään helposti varastoida puoleksi vuodeksi. Liikenteen äkkipysäyttämisen riski on siis pienempi. Tuon riskin pienentämiseksi sähköinen liikenne vaatisi kaverikseen kotimaista sähköntuotantoa ja mieluummin hajautetussa muodossa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tuossa kerrotaan laivojen typpi- ja rikkipäästöistä. Vaikkakin otsikko on omiaan edesauttamaan suhteelisuuden tajua, niin autojen kohdalla tavoitteena on hiilijalanjäljen pienentäminen.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Perusongelma ei ole polttomoottorissa vaan fossiilisissa polttoaineissa. Jo nyt voin ajaa pienemmillä CO2-päästöillä käyttäen biokaasua ja Nesteen MY dieseliä kuin sähköautoilija, joka lataa sen Helsingin hiilivoimalasta. Polttomoottoritekniikka on toimivaa ja sitä voi jo käyttää lähes päästöttömästi. Lisätään panoksia biopolttoaineisiin ja fossiilivapaaseen sähköntuotantoon, niin ei tarvitse valita liikkumiseen huonoja vaihtoehtoja. Toki kehittyvät sähköautot sopivat moneen erikoistarpeeseen, mutta ei ne mitään ilmastonmuutoksen ratkaisevia hopealuoteja ole.

Sami Kuosmanen

Börje Uimosella oli se mitä halusin sanoa. Malminkartanossa,Helsingissä on ollut sähkölataustolppa jo ainakin 5 vuotta käyttämättömänä. Mikä oli tolpan kustannus? Yleensä se on lumen/graffitin peitossa. Sähköauto ei ole päästötön ja on lopussa ongelmajäte. Litium akkuja on monenlaisia esim. Litium rauta fosfaatti ainekset pitää kaivaa maasta ja prosessoida. Varmuus että akusto/aurinkopaneeli teollisuuden raaka-aineita riittää tarpeeksi kaikille on kysymys? Maakaasua voi tehdä maatilan/kaupunki jätteistä ja polttomoottorin voi muuntaa maakaasullakäyväksi tai molemmat. Se olisi huomattavasti halvempi ja helpompi toteuttaa. Tukholmassa on kaupunkibusseille oma Biokaasulaitos. Metener Oy.n maakaasutankkausasema on hyvä esimerkki miten kaasua voi tuottaa muille ja omiin tarpeisiin maatilalla. Kanadan länsirannikolla mm. omakotitalot lämpiävät maakaasulla jota siellä on riittävästi.

Tämä nollapäästöauto projekti olisi hyvä aloittaa eduskunnasta.
Pienillä askeleilla päästään eteenpäin.
Eli koko eduskunnan 500 hengen väki ministereitä ja kansanedustajia myöten alkaisi käyttämään sähkö/kaasukäyttöisiä autoja virka/omiin ajoihin.
Monillako edustajilla/ministereillä on nollapäästöauto?
Pelkkä tehoilu että kansalaiset alkaisivat yhtäkkiä ostamaan nollapäästöautoja ei riitä näillä korkeilla hinnoilla. Tarvitaan incentive eli iso porkkana. Hello Norway this is Finland calling !

Juhani Loikkanen

"Mikäli nyt SDP:n esittämät toimet ovat liian rajuja tai nopeita niin mikä on vaihtoehto? Tässä yksi vaihtoehtoinen skenaario: Euroopan lähialueilla Afrikassa ja Lähi-idässä on yhteensä satoja miljoonia ihmisiä, joihin ilmastonmuutos on jo iskenyt tai tulee iskemään voimakkaasti. Mikäli ilmastonmuutosta ei pystytä pysäyttämään niin nämä ihmismassat lähtevät liikkeelle etsimään parempia elinolosuhteita Euroopasta."

Blogin kirjoittajalla on käsittämätön näkemys puolueensa mahdollisuuksista vaikuttaa ilmastonmuutoksen ja sen vaikutuksiin Afrikassa. Olisi kiintoisaa kuulla, miten SDP:n toimenpitein maamme hiilidioksidipäästöt, mitkä ovat noin 1,3 promillea maailman kokonaispäästöistä vaikuttavat Afrikan ilmastoon. Ja jos tarkoitus on vaikuttaa puolueen ohjelman mukaisesti ajoneuvoliikenteen, minkä päästöt ovat kaikkineen reilusti alle 20 % Suomen kokonaispäästöistä, mikähän mahtaa olla tämän vaikutus Afrikan ilmanlaatuun.

Käyttäjän JukkaMattsson kuva
Jukka Mattsson

Ostaisitko Jani itse 5-10 vuotta vanhan käytetyn sähköauton luettuasi iltalehdessä olevan testin?

https://www.iltalehti.fi/autot/a/2014020618016581

Toimimattomasta tekniikasta tulee takuulla iso lasku heille jotka sähköauton uskaltavat ostaa. Autot eivät toimi pakkasella kuten pitää, vanhetessaan akun teho laskee jyrkästi ja vetokoukkua ei niihin useimpiin saa asentaa.

Mites tuo ympäristöystävällisyys? Oletko nähnyt kuinka paljon noihen sähköautoihin tarvittavat harvinaiset maametallit Ne ja Dy saastuttavat ympäristöä kun niitä louhitaan?

Ei taida olla hyvä bisnes muille kuin Bernerille?

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Harvinaiset_maamet...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset