*

Tulevaisuuden tekijä ja menneisyyden tutkija Päätoiminen tutkija ja osa-aikainen poliitikko

Käynnistikö Comeyn erottaminen Donald Trumpin lähtölaskennan?

  • Presidentti Donald Trump erotti FBI:n johtaja James Comeyn 9.5.
    Presidentti Donald Trump erotti FBI:n johtaja James Comeyn 9.5.

Presidentti Donald Trumpin ratkaisu erottaa FBI:n johtaja James Comey tuli täydellisenä yllätyksenä ja lisäsi entisestään epäilyksen varjoa Trumpin hallinnon yllä. Washintonissa on jo tammikuun virkaanastuajisista lähtien totuttu presidenttihallinnon ympärillä kyteviin skandaaleihin ja rima nouee koko ajan. Tällä kertaa kyseessä on jo puhdas valtapeli.

Erottamisen virallisena syynä on Valkoisen talon pettymys johtaja Comeyn kykyyn hoita Hillary Clintonin sähköpostitutkinta, jolla sanotaan olleen ratkaiseva vaikutus Donald Trumpin vaalivoitossa viime marraskuussa.

Varsinainen syy erottamiselle ei kuitenkaan löydy Clintonin sähköposteista vaan presidentin pyrkimyksestä vaientaa FBI:n ja oikeusministeriön tutkimukset Venäjän osallisuudesta vaikuttaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Vaalien alla tapahtuneet tietomurrot on jäljitetty Moskovaan ja kysymys tuntuu olevan se onko toiminnalle ollut siunaus Trumpin kampanjasta? Epäilyksiä ovat lisänneet useiden presidenttiä lähellä olevien avustajien yhteydet Venäjälle.

Demokraatit eivät ole jättäneet käyttämättä Trumpin tuoreinta yritystä ampua itseään jalkaan. Senaatin demokraattien vähemmistöjohtaja Chuck Schumer on jo vaatinut erikoissyyttäjän asettamista tutkimaan Trumpin toimia. Demokraatit eivät kuitenkaan yksinään pysty käynnistämään tutkintaa vaan tarvitsevat tähän tukea republikaaneilta.

Heidän onnekseen republikaanien riveistä on kuulunut soraääniä ja varsinkin perinteisille UTP-orientoituneille konservatiivieille Trumpin päätös erottaa FBI:n johtaja kesken kansallista turvallisuutta koskevaa tutkinnan on ollut myrkkyä. Tämä senaattoreiden joukko, jonka johdossa ovat John McCain ja Lindsey Graham, on alusta asti ollut se republikaanien ryhmittymä, joka on suhtautunut karsaasti Trumpin presidenttiyteen.

Epäilyksiä Trumpin hallintoa kohtaan siis riittää, eikä yllätyspäätös erottaa Comey hälvennä niitä yhtään. Pahimmillaan nyt tehty ratkaisu voi käynnistää ketjureaktion, joka kaataa Trumpin presidenttiyden. Trumpin ainoana toivona on, että selkeä enemmistö kongressin republikaaneista pysyy hänen tukenaan. Republikaanien rintamaa presidentti onnistui viime viikolla vahvistamaan kun edustajainhuone äänesti Barack Obaman terveydenhuoltouudistuksen kumoamisen puolesta.

44 vuotta sitten...

Donald Trumpin päätös erottaa FBI:n johtaja on vienyt monen muistot 44 vuoden takaisin tapahtumiin Washingtonissa. Tapahtunutta on kutsuttu "lauantai-illan verilöylyksi" kun presidentti Nixon yritti erottaa erikoissyyttäjän sekä muita FBI:n ja oikeusministeriön virkamiehiä, jotka tutkivat Watergate-skandaalia.

Aivan samoin kuin nyt, niin myös tuolloin presidentti pyrki erottamaan ja estämään viranomaisten toimintaa hänen hallintonsa tutkimisessa. Nixonin kohdalla yritykset tutkimuksen päättämiseksi eivät onnistuneet ja uudet paljastukset lopulta johtivat kongressin republikaanien kääntymiseen presidenttiään vastaan. Menetettyään tukensa Nixon erosi ennen kuin kongressi kerkesi nostamaan virkarikossyytettä.

Donald Trumpille vertaukset Richard Nixoniin eivät ole mieluisia. Hän haluaisi olla amerikkalaisten ja poliitikkojen silmissä enemmän esikuvansa Ronald Reagan kaltainen kuin"Tricky-Dick." Kuitenkin hänen johtamistyylinsä, vainoharhaisuutensa sekä salaliittojen näkeminen ympärillä, saavat hänet entistä enemmän näyttäytymään siltä ainoalta presidentiltä joka on tähän mennessä joutunut eroamaan tehtävästään. Tuleeko Trump olemaan toinen?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän JukkaPaljarvi kuva
Jukka Paljarvi

Nopeastipa ne demokraattien puoluetoimiston talking points suomennettiin!

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Niin miltä osin kyseessä on DNC:n talking points eikä kuvaus tilanteesta Washingtonissa?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tällä menolla Donald Trump joutuu pitämään vastaavanlaisen puheen kuin Richard Nixon elokuussa 1974.

https://www.youtube.com/watch?v=ZEOGJJ7UKFM

--> Nixon leaves office

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Varsinainen syy erottamiselle ei kuitenkaan löydy Clintonin sähköposteista vaan presidentin pyrkimyksestä vaientaa FBI:n ja oikeusministeriön tutkimukset Venäjän osallisuudesta vaikuttaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.
...................................
Vaalien alla tapahtuneet tietomurrot on jäljitetty Moskovaan ja...

Noin sinä uskot, ja minäkin olen taipuvainen niin tekemään. Väitteeseen ei olla vieläkään saatu mitään pitävää näyttöä. Toisaalta, jos FBI on löytänyt näyttöä, niin tuskin ne johtajaa vaihtamalla häviävät?

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Fakta: FBI ja NSA jäljittivät jo viime vuoden puolella demokraattien ja Clintonin vaalikampanjaan tehdyt tietomurrot venäläiseen hakkeriryhmään.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Eivät jäljittäneet. Älä muuta epäilyksiä todeksi. Kyseiset tahot löysivät viitteitä tästä ja tutkivat asiaa. Aivan samalla tavalla kuin Christer Pettersonia epäiltiin Palmen murhasta. Nyt on kulunut vuosi eikä tuloksia ole vieläkään. Sekä sinusta osoittaa että epäily on tosi?

Samalla on kaikkien hyväksynä fakta että Yhdysvaltain tiedustelu on käyttänyt tiedustelussaan välineitä ja metodeja, joiden avulla heidän hakkeeoinnit saadaan näyttämään vieraan vallan kuten Venäjän tekosilta.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Trumpin toimintaa Comeyn erottamiseen suhteen voisi verrata samaan, jos palavalla tulitikulla katsotaan höyryiseen bensatankkiin. Tämä tulee tuskin jäämään ilman seurauksia. Uskon, että republikaanisenaattorien keskuudessa aletaan pikku hiljaa katselemaan tätä touhuilua ”alta kulmien” ja tehdään johtopäätöksiä. Tässä alkaa olla vaarassa koko Yhdysvaltain oikeudellinen uskottavuus.

http://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005204647.html

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Tuon tasoinen kaveri kuin FBI:n johtaja James Comey on, tuskin jätti tekemättä potkuvakuutusta. Jos jotakin Venäjäkytköksiä on löytynyt, saamme kuulla niistä pian medialta, jolla on tietolähteenään "syväkurkku".

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Kylläpä sai Trump potkuilla aikaan varsinaisen myräkän. Alkaa käydä jo sääliksi valkoisen talon lehdistövastaavia. Ovat ulkona kuin lumiukot. Pakoilevat lehdistöä ja Spicerin selitykset "puolipimeässä" "I dont know, I dont know...ask for justice department etc. ovat varmasti tuskallisia. Trumpin puolustajien määrä on huvennut varsin vähiin. Edes vaihtoehtoisia totuuksia ei nyt tunnu enää löytyvän. No maailman lehdistö kiittää. Nyt tuli tutkivalle journalismille oikein kunnolla hommia. Mielenkiintoista on nähdä milloin Ivanka ja miehensä tulevat selittelemään. Muista ei taida olla enää apua.

Käyttäjän MikaLehtonen kuva
Mika Lehtonen

Jos Yhdysvaltain presidentinvaalien lopputulos kyetään nykyään päättämään Kremlissä, niin sitten Venäjä tosiaan taitaa olla maailman ainoa todellinen supervalta.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

En tunne tarpeeksi hyvin USAn lainsäädäntöä, joten voin olla väärässä....

Bill Clinton oli aikanaan erikoissyyttäjän hampaissa, ja tutkimuksissa hän kärähti valaehtoisesta valehtelusta (I did not have sexual relations with that woman...). Koska demokraatit eivät halunneet Clintonista eroon, hän sai jatkaa presidenttinä.

Trump tuli presidentiksi ohi republikaanipuolueen normaalin urakierron, joten hänellä ei ole tyypillistä kaveriverkostoa puolueessa. Niinpä hänen tulevaisuutensa riippuu repub. senaattorien ja kongressiedustajien uudelleenvalitsemismahdollisuuksista. Mikäli em. henkilöt kokevat Trumpin uhaksi omalle uudelleen valituksi tulemiselleen, hän voi oikeasti joutua luopumaan virastaan. Toisaalta se olisi kestämätön skandaali republikaaneille, joten kynnys on äärimmäisen korkea.

Jo tammikuussa kun leikiteltiin Trumpin viraltapanolla, parhaaksi saumaksi nähtiin Trumpin haastaminen todistamaan valaehtoisesti. Tällöin Trump jäisi satavarmasti kiinni valehtelusta...

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Taitavat McCain ja muut Trump-realistit kyllä olla vähän heikoilla.

Kannattajakunnalle Trump näyttää nyt vahvaa johtajuutta, joka laittaa pellet kuriin, aivan kuten Erdogan Turkissa. Se jos keinot käyvät hankaliksi on kannattajille aika ongelmatonta sen rinnalla, että viedään agendaa eteenpäin.

Se juuri taitaa tehdä Trumpin kaikkein vaarallisimmaksi, että vaikka hänellä oli alkujaan varsin vähäinen kannatus omissakin joukoissaan, joukoille oma agenda on tärkeämpi kuin se että johdossa on vähän epäterve henkilö.

Käyttäjän JanneRantala kuva
Janne Rantala

No et kovin oikeassa ole ollut Trumpista aiemminkaan niin kuin ei kovin moni muukaan Suomessa.Trumpin lähtölaskenta alkaa aina uudestaan joka viikko jos on uskominen blogisteja.

Jos Trumpista olisi oikeasti näyttöä ei se edes olisi presidentti nyt.

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Niin blogissani esitin kysymyksen alkoiko Trumpin lähtölaskenta ja annoin siihen myös vastauksen että epätodennäköiseltä näyttää. Että näin.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

"Varsinainen syy erottamiselle ei kuitenkaan löydy Clintonin sähköposteista vaan presidentin pyrkimyksestä vaientaa FBI:n ja oikeusministeriön tutkimukset Venäjän osallisuudesta vaikuttaa Yhdysvaltain presidentinvaaleihin."

Tämmöistä sontaa voi siis kirjoittaa ilman todisteen häivääkään?

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Paljon melua tyhjästä. Asiassa ei ole muuta kuin kieltämättä huono ajoitus. Koko WaPon ym. Venäjä-kytkösspinni alkaa olla jo todella väsynyttä ja nolostuttavaa, news cycle -huorausta.

Comeyhan on muuten myös Demokraattisen puolueen inhokki nostettuaan Clintonin kampanjan sähköpostikohun uudelleen uutissykliin juuri ennen vaalipäivää.

Pertti Väänänen

Jani Kokko, SDP!

Miksi kirjoittaa tällaista tyhmä ploki, kun samaan aikaan SDP:ssä vaikuttavat mm. Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja? Molemmat em. henkilöt ovat itse jonkinlaisia Putinin juoksulähettiläitä.

Mikä siellä SDP:ssä mättää? Ettekö ole yksimielisiä Venäjän suhteen?

Käyttäjän timonenonen kuva
Timo Nenonen

Luulenpa, että Trumppi hattuuntui Comeyyn jo silloin, kun FBI-dirikka väitti, ettei ole aihetta nostaa syytettä Hillarya vastaan, vaikka kasassa oli läjäpäin todisteita jopa maanpetossyytteeseen asti. Tosin Bill Clinton voiteli oikeusministeri Loretta Lynchin tekemään saman päätöksen. Katselin tuolloin tuntitolkulla livelähetystä, jossa Lynch valehteli käytännössä silmät päästään, jottei Hillary joutuisi oikeuteen, ja olisi ollut vähintään tutkintavankeudessa vaalipäivän aikana ja liki 100% varmuudella loppuikänsä posessa nykyään.

Kyseessä siis lienee kosto epäpätevälle FBI-pomolle, joka ei hoitanut hommaansa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Voipi Trump itse saada jossain vaiheessa sen maanpetossyytteen.

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

Eipä näytä asiat juuri selkiintyneen viimeisen 12 tunnin aikana. Spicer sai lähteä "pakojaisiin" ja mahdollisesti valkoisen talon tiedottaja vaihtuu pysyvästi? Tuleeko Comey ensi viikolla kuultavaksi? Kuka valitaan seuraavaksi? Mihin suuntaan Trumpin kannatus/suosio gallupeissa kääntyy? Huonosta vielä huonompaan?

Senaatti aikoo pakottaa Flynnin luovuttamaan dokumentteja, josta hän on aikaisemmin kieltäytynyt. Halusi immuniteettisuojan, mihin ei suostuttu. Monta kiveä on vielä kääntämättä. Ja uusia vieritetään.

Jaakko Iivonen

Trump on vallassa kuluvan vaalikauden ajan tasan niin kauan kuin Republikaanit ovat hänen takanaan, koska heillä on enemmistö edustajainhuoneessa ja senaatissa. Ja hehän ovat niin kauan kuin kokevat tämän hyödylliseksi agendalleen. Jos Trumpin suosio kansan keskuudessa laskee entisestään merkittävästi niin hänet erotetaan.

Tietenkin ero on edessä myös jos todisteet vaalivilpistä vahvistuvat tai asian tutkinnan häirintä ylittää laittoman rajan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset