*

Tulevaisuuden tekijä ja menneisyyden tutkija Päätoiminen tutkija ja osa-aikainen poliitikko

Uusi tiedustelulainsäädäntö tulee saada voimaan pikaisesti

Sisäministeriön, puolustusministeriön ja oikeusministeriön työryhmät ovat luovuttaneet mietintönsä tiedustelulainsäädännön luomiseksi. Hallituksen pyrkimyksenä on saattaa tiedustelun mahdollistavat lait voimaan nopeutetussa säätämisjärjestyksessä. Tämä on erittäin kannatettavaa.

Kansalaisten turvallisuuden vahvistamiseksi suunnattu lakiuudistus kuitenkin tarvitsee myös oppositio tuen, vain 33 kansanedustajaa riittää hidastamaan ja pahimmillaan estämään lakien voimaantulon. Vasemmistoliitto on jo asettunut siilipuolustukseen mutta toivon, ettei SDP vastuullisena oppositiopuolueena ryhdy populistiksi kansalaisten turvallisuudella ja tee tästä hallitus vastaan oppositio kysymystä.

Suomessa ei viranomaisilla ole mahdollisuuksia tehokkaaseen tiedusteluun koti- ja ulkomaisen terrorismin ja ääriliikkeiden toiminnan estämiseksi. Uusiin uhkiin varautuminen niin todellisessa kuin virtuaalisessa maailmassa edellyttää kunnollista tiedustelua ja viranomaisilta koordinoitua toimintaa.

Uhkana eivät ole pelkästään yksityiset henkilöt tai ryhmittymät vaan valtiolliset toimijat ovat muodostaneet erityisesti kyberympäristössä. Valtiollisten toimijoiden toteuttamia hyökkäyksiä voidaan käyttää poliittisen ja taloudellisen painostuksen välineinä perinteisteisten sotilaallisten voimakeinojen ohella.

Kattavalla tiedustelulla varmistettaisiin valtion ylimmän johdon päätöksenteon perustuminen oikeaan, ajantasaiseen ja luotettavaan tietoon sekä mahdollistettaisiin viranomaisten kyky uhkien tehokkaaseen torjumiseen. Tietoliikennetiedustelun sekä ulkomaantiedustelun tarkoituksena on hankkia kansallisen turvallisuuden kannalta välttämätöntä tiedustelutietoa Suomea koskevista uhista. Kansallisesta turvallisuudesta vastaaville sotilas- ja siviiliviranomaisille tulee myöntää toimivaltuudet rajat ylittävään tiedusteluun.

Perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen pystytään huomioimaan tiedustelulainsäädännön toteuttamisessa keskittämällä valvonnan parlamentaarisiin käsiin. Vahvana demokratiana ja kansalaisyhteiskuntana Suomella on mahdollisuus luoda sellainen tiedustelulainsäädäntö, joka yhtäaikaisesti turvaa kansalaisten yksityisyyden suojan sekä perusoikeudet että kansallisen turvallisuuden. 

Panostamalla erityisesti tietoliikennetiedusteluun ja turvalliseen kybertoimintaympäristöön pystytään kansalaisten turvallisuuden vahvistamiseksi parantamaan yritysten toimintaedellytyksiä ja lisäämään Suomen houkuttelevuutta investointikohteena.

Siviili- ja sotilasviranomaiset ovat onnistuneet estämään Euroopassa lukemattomia iskuja tehokkaan tiedustelun ansiosta. Tekijät on onnistuttu tunnistamaan ja jäljittämään ennen kuin he ovat onnistuneet toteuttamaan suunnitelmiaan. Tiedustelupalveluiden ongelma on kuitenkin, että onnistumiset ovat salaisia ja epäonnistumiset julkisia.

Toivon ettei kansalaisten turvallisuutta aseteta Suomessa nyt alttiiksi poliittiselle pelille. Itse toimisin ennen kuin Suomessa tapahtuu jotain vastaavaa kuin Oslossa, Brysselissä, Pariisissa tai Tukholmassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Tämä oli varmaankin sarkasmia?

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko
Käyttäjän artoollikainen kuva
Arto Ollikainen

Kiitos Jani hyvästä kirjoituksesta. Tuota minäkin toivon ja olen todella pahoillani kuinka vastuuttomasti Vasemmistoliitto aikoo toimia asiassa. Jos Suomessa tavallisen kansalaisen tarvitsee pelätä perusoikeuksiensa puolesta näissä tiedusteluasioissa nyt ja jatkossa, niin ihmeiden aika ei ole ohi.

Juuso Hämäläinen

Vain suomalainen voi olla niin lapsellinen, että luottaa urkinnan tapahtuvan kuten hänelle uskotellaan.

Käyttäjän PekkaMansala kuva
Pekka Mansala

Tuo hanke on jo pilattu tehottomaksi poliittisella pelillä. Tavoitteena on vain saada lisää poliittisia virkoja. Vetäjäksi tuohon tulee joku tiedusteluvaltuutettu tms, mikä tarkoittaa poliittista virkanimitystä.

Jos valinta tehtäisiin pätevyyden perusteella, valintapohjana olisi sadat suomalaiset ja ehkä muutama ulkomaalainenkin. Kun valinta tehdäänkin puolue- tai kielipoliittisin perustein, valintapohjana on yksi tai kaksi mandaattipuolueen johdon suosiossa olevaa. Ei niin pienestä ja valikoidusta joukosta voi löytyä pätevää mihinkään tehtävään. Pätevyysvajeesta kärsivät veronmaksajat ja turvallisuus.

Juuso Hämäläinen

Kirjoitus ei keskittynyt oleelliseen vaan kiersi sen loppuun asti.

Valtion harrastamaa urkintaa vastustetaan älyllisissä piireissä omien kansalaisten urkinnan vuoksi. Valtion harrastama urkinta on vaarallisempaa kuin yksilöiden harrastama hakkerointi. Kansalainen on täysin suojaton valtion tekemää urkintaa vastaan. Kansalainen ei koskaan pysty viemään valtiota ja virkamiehiä oikeuteen näiden toimista. Erityisesti, koska hän ei tiedä urkinnastaan.

On totaali virhe luottaa urkintaa tekevien toimivan oikein tai edes lakien mukaan. Turvallisuuden maksimointi on tavoitteena sairas. Sellaisen haitat ovat korkeammat kuin urkinnan edut koskaan. Urkinta lähtee aina käsistä jossain vaiheessa. Näin on käynyt kaikkialla, missä valtiolla on urkintavaltuudet vapaat.

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Jos lukee nuo selvitykset niin Suomen tuleva tiedustelulainsäädäntö ei annan "vapaita urkintavaltuuksia."

Miksi sinun mielestäsi valtio ei saisi suojella kansalaisiaan ulkomaiselta terrorismilta ja kotimaisilta ääriliikkeiltä? Ainakin itselläni olisi paljon turvallisempi olo jos viranomaiset pystyisivät tiedustelunkautta keräämään niin kattavasti tietoa, että esim. Suomen vastarintaliike ja kaikenlaiset katupartiot saataisiin poistettua.

Mitä esität tilalle jos tiedustelulaki ei käy?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"... jos viranomaiset pystyisivät tiedustelunkautta keräämään niin kattavasti tietoa, että esim. Suomen vastarintaliike ja kaikenlaiset katupartiot saataisiin poistettua."

Eihän noiden poistaminen ole tiedonpuutteesta vaan poliittisen tahdon puutteesta kiinni.

Juha Lavapuro & Tuomas Ojanen: Vastarintaliikkeen toimintaan on puututtava – Suomen ihmisoikeusvelvoitteet edellyttävät sitä

Kannattaa lukea myös, mitä professori Martin Scheinin sanoi pari vuotta sitten urkintalaista: Professori: Tiedustelu- ja vakoilulaista pahimmillaan NSA-massaurkintaa

Tässä joitain otteita tuosta: "...Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin sanoo, että käsitys tunnistustietojen "viattomuudesta" on vanhanaikainen.

– Nykymaailmassa pystytään muun muassa pelkkien paikkatietojen avulla jäljittämään ihmisten tapaamiset, kuvaa muutosta Eurooppalaisen yliopistollisen instituutin (EUI) professori Scheinin.

– Tunnistetietoihin kuuluvat myös hakutermit. Jos vaikkapa Googlessa hakee tietoja abortista tai homobaareista, niin ne ovat mukamas tätä ’viatonta’ ei-sisältötietoa. Ja kun nämä yhdistetään paikkatietoihin, niin totta kai pystytään saamaan nykyoloissa paljon enemmän tietoa ihmisten yksityisyyden piiristä kuin pelkällä puhelunkuuntelulla saisi.

Esimerkiksi Edward Snowdenin mukaan tunnistamistiedot ovatkin arvokkaampia tiedusteluviranomaisille kuin puhelujen sisältö.

– Myös EU-tuomioistuin on päätynyt samaan, kun se julisti EU:n tallennedirektiivin pätemättömäksi osin tunnistamistietojen vähättelyn perusteella, sanoo Scheinin.
...
Professori Martin Scheinin uskoo, että lakiin halutaan kirjata ns. "ennaltaehkäisy".

– Se ei edellyttäisi seurannan perusteeksi tehtyä tai tekeillä olevaa rikosta. Muutos ei ole kosmeettinen, vaan kyse on merkittävästä heikennyksestä perustuslainturvaan. Sillä tavoiteltaisiin NSA-tyyppistä valvontaa.

Scheinin sanoo myös, että massavalvonnasta on niukalti hyötyjä.

– Esimerkiksi EU:n Surveille-tutkimuksessa tuli esiin, että sähköinen massavalvonta on erittäin huono vaihtoehto. Siitä on hyvin vähän hyötyä turvallisuudelle, rikosten torjumiseen ja selvittämiseen. Sekä eettiset ongelmat että perusoikeusvaikutukset ovat hyvin syvälliset.
...
Yksilön oikeuksien lisäksi professori Martin Scheinin rusikoi ulkomaantiedustelua. Supon tiedusteluoikeuksia halutaan laajentaa muiden valtioiden vakoiluun. Professori sanoo, että Suomi ei voi omalla lainsäädännöllään poistaa harjoittamansa vakoilun oikeudettomuutta.
..."

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko Vastaus kommenttiin #12

Kansalaiset antavat nykyisin jo etukorttien muodossa enemmän tietoa itsestään luoja ties minne verrattuna nyt säätämässä olevaan tiedustelulakiin.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

On pakko uskoa, että eduskunnasta löytyy riittävä määrä vastuulisia kansanedustajia, jotka torjuvat esitetyn urkinta- ja vakoilulain.

Oikeisto ja sitä puolustava poliisikoneisto sekä armeijan NSA:han kytketty suojeluskuntaosasto yrittävät ottaa 1930-luvun malliin kansalaisille kuuluvan vallan.

Hirmuista menoa!

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Suojeluskunnat on lakkautettu jo vuonna 1944, joten niillä tuskin on enää mahdollisuutta ottaa "kansalaisille kuuluvaa valtaa." En tosin tiedä mitä valtaa ja kuka sitä on kasalaisilta ottamassa jos maahan tulee tiedustelulaki?

Meillä tiedustelupalvelut olisi demokraattisessa kontrollissa, toisin kuin esimerkiksi itänaapurissa.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen

Vanhaa "tiedustelumiestä" naurattaa. Et ole kartalla.

Poliisissa ja Supossa on viime vuoden aikana jäänyt kiinni henkilökuntaa luvattomasta urkinnasta ja henkilötietojen väärinkäytöstä. Ja PV:n tiedustelu on suorassa yhteistyössä USA:n NSA:n kanssa, joka on maailman suurin laiton urkkija.

Entä se, mitä ei ole vielä paljastunut?

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko Vastaus kommenttiin #11

Saisiko linkkejä näihin uutisiin ja paljastuksiin?

Mutta mitä valtaa tässä ollaan ottamassa kansalaisilta? En ymmärrä. Nykyisin kansalaiset antavat esim. etukorttien kautta tietoja itsestään luoja ties minne ja huomattavasti enemmän kuin mitä uudella tiedustelulailla saataisiin.

Eikä tässä edes tavallisella kansalaisella ole mitään pelättävää, että viranomaiset "urkkivat" tietoja jos siihen ei kerran ole mitään syytä.

Ehkä tuolta kylmän sodan ajan ideologisesta oikeisto-vasemmisto ja USA paha - NL hyvä - ajattelusta pitäisi jo päästä pois 2000-luvulle.

Käyttäjän RaunoLintunen kuva
Rauno Lintunen Vastaus kommenttiin #14

Kyse on kansalaisten yksityisyyden raiskauksesta ja massaurkinnan sallimisesta. Jos uusi laki hyväksytään jatkossa suomalaisia urkitaan ja ulkovaltoja vakoillaan 1930-luvun malliin,

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Uuteen lainsäädäntöön; Yksityisen henkilön "sähköinen " tutkinta edellyttää kotietsintää vastaava lupamenettely.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Urkintalaki on massavalvontalaki

"Tietoliikennetiedustelussa ei yleensä olisi ylipäätään kyse jonkin tietyn ennakkoon yksilöidyn henkilön viestiyhteyksien seuraamisesta, vaan uhkien tunnistamisesta käyttämällä hakuehtoja tietoliikenteen automatisoidussa erottelussa. Tietoliikennetiedustelun tiedustelukieltoa ei voida määrittää siten, että se koskisi kohdehenkilön yhteyksiä tietyn aseman omaaviin henkilöihin, sillä samanlaista täsmällistä kohdehenkilöä kuin esimerkiksi telekuuntelussa ei monesti olisi edes olemassa"

Kyseessä on NSA kaltainen massoihin kohdistuvaa valvontaa jonka tarkoituksena kansakunnan seuranta. Valitettavasti vain jos massavalvontaa perustellaan turvallisuuden lisäämisellä niin silloin menetetään molemmat eli yksityisyys ja turvallisuus. Sipilää ja valtaeliittiä ei kiinnosta turvallisuuden lisääminen juurisyihin puuttumalla vaan sen oireisiin valvontaa lisäämällä ja antamalla lisää valtaa poliiseille ja sotakoneistolle.

Toimituksen poiminnat