Tulevaisuuden tekijä ja menneisyyden tutkija Päätoiminen tutkija ja osa-aikainen poliitikko

Euroopan yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa haastaa kansalliset intressit

Ranskan päätös aktivoida Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 mukaiset turvatakuut Pariisin terrori-iskujen myötä on herättänyt laajaa turvallisuuspoliittista keskustelua Euroopassa. Nyt testataan ensimmäistä kertaa kuinka hyvin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka pystyy vastaamaan kriisitilanteessa ja kestääkö solidaarisuus jäsenmaiden kesken retoriikkaa pidemmälle. Pelkästään puheilla ei turvallisuutta luoda.

Euroopan unionin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on ollut Maastrichtin sopimuksesta lähtien keskeinen pilari integraatiossa ja se syveni entisestään Lissabonin sopimuksen ratifioimisen myötä vuonna 2009. Kuitenkin yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on edelleen enemmän sanahelinää kuin konkreettista toimintaa, huolimatta 20 vuoden aikana otetuista edistysaskeleista.

Kansalliset intressit kuitenkin haittaavat merkittävästä yhteisen linjan löytämistä. Esimerkkejä tällaisesta toiminnasta löytyy useita. Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvostossa Britannia ja Ranska pitävät edelleen kiinni asemistaan ja puhuvat siellä kansallisella mandaatilla eivätkä EU:n. Unionin sotilaallinen suorituskyky on hyvin heikko, ilmakuljetuskyvyssä unioni on aivan NATOn ja Yhdysvaltain kaluston varassa. Suurin osa EU:n jäsenmaista on myös Naton jäseniä, jolloin uuden ja päällekkäisen komentorakenteen luominen ei ole saanut kannatusta. Tiedustelutietojen hyödyntäminen eurooppalaisessa mittakaavassa on vähäistä. Rajavalvontavirasto Frontexille ei ole annettu tarvittavaa mandaattia tai resursseja huolehtia ulkorajojen valvonnasta. Puutteet ovat näkyneet tänä vuonna katastrofaalisena tilanteena pakolaiskriisien myötä.

Lissabonin sopimuksen turvatakuiden hyödyntäminen voi kuitenkin parhaimmillaan jouduttaa merkittävästi Euroopan unionin yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan syventämistä, joka sitoisi jäsenmaat tiivisti yhteen tiedustelun, poliisitoimen sekä sotilasoperaatioiden suhteen. Tässä ei kukaan voi olla vapaamatkustaja.

Uusi kansainvälinen strategia ISIS järjestöä vastaan

Keskustelut unionin turvatakuista johtavat toivon mukaan konkreettisiin toimiin ISISiä vastaan. Vai vaaditaanko vielä tuhoisampi ja enemmän ihmisuhreja vaativa isku, jotta toimiin uskalletaan ryhtyä?

Tilannetta ei voida ratkaista pehmeällä voimalla ja diplomatialla vaan tarvitaan kovaa voimaa. Siinain ja Pariisin iskujen jälkeen pommituksia on lisätty mutta tämä ei vielä riitä. Yhdysvaltain, Euroopan unionin, Venäjän ja alueen arabimaiden on yhdistettävä sotilaalliset voimansa koordinoiduksi ilmasodaksi ISIS järjestöä vastaan. Tärkeintä on iskeä järjestön tärkeimmille tukialueille, sen hallitsemille öljykentille sekä katkaista yhteydet heidän muodostamansa kalifaatin eri osiin.

Pelkästään ilmapommituksilla ei ole mitään sotaa voitettu vaan taloudellista ja materiaalista tukea tulee antaa Syyrian ja Irakin armeijoille sekä kurditaistelijoille, jotka tällä hetkellä pystyvät käymään länsimaita ja Venäjää paremmin maasotaa ISISiä vastaan. Vapaan Syyrian oppositio on osoittanut epäluotettavuutensa ostamalla öljyä ISISiltä näin tukien sen toimintaa ja luovuttamalla materiaalia terroristeille. Heidän tukemisensa vain pitkittää enemmän kuin auttaa ratkaisemaan tilannetta.

Vakautta vapauden kustannuksella

Kylmän sodan aikana varsinkin Yhdysvallat esiintyi julkisuudessa vapauden ja demokratian tukijana ja oikeutti sillä useat sotilasoperaatiot. Kuitenkin taustalla oli maan kansallinen turvallisuus sekä reaalipoliittiset tekijät. Periaatteena oli vakautta vapauden kustannuksella. Tämä politiikka on näkynyt maan suhtautumisessa niin arabikevään tapahtumiin Egyptissä kuin Saudi-Arabian sotilastoimiin, joilla se on kukistanut kansalaisten liikehdintää autoritaarisesti hallituissa naapurimaissaan. Syyrian kohdalla tulisi nyt myös asettaa vakaus vapauden edelle.

Tilanteen vakauttaminen edellyttää länsimailta luopumista ehdottomista vaatimuksista presidentti Bashar al-Assadin luopumisesta vallasta. Ilman Assadin hallintoa ISISiä ei pystytä kukistamaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että Syyria palaisi kansannousua edeltävään tilaan vaan edesauttaisi Wienin neuvotteluita tilanteen rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi. Uusi perustuslaki sekä uudet parlamentti- ja presidentinvaalit määrittelisivät tulevaisuudessa Syyrian suunnan ja al-Assadin aseman.

Tähän työhön tarvitaan vahvaan kansainvälistä yhteistyötä kestävän poliittisen järjestelmän luomiseksi sekä Syyrian jälleenrakentamiseksi. Yhtenä mallina voisi toimia Libanon, jossa eri etniset ja uskonnolliset ryhmät ovat tasaisesti edustettuina hallinnossa. Libanon demokratia on ollut hyvin hauras, mutta se on enemmän johtunut naapurimaiden epävakaista oloista ja äärijärjestö Hizbollahin toiminnasta Libanonissa.

Sotilaalliset toimet kukistavat ISISin mutta uusien terrorijärjestöjen synty täytyy kyetä myös estämään. Uuteen terrorisminvastaisen strategiaan on otettava kiinteästi mukaan Lähi-idän alueen yhteiskuntien parantaminen siten, ettei terrorismille ole enää kasvupohjaa. Erityisen tärkeää on parantaa työllisyyttä ja luoda mahdollisuuksia alueen nuorille. Suurin syy terroristien kykyyn rekrytoida ihmisiä riveihinsä on juuri työttömyys, köyhyys ja mahdollisuuksien puute. Olennaisesti tähän liittyy myös koulutuksen ja terveydenhoidon parantaminen.

Suomen asema uudessa turvallisuusympäristössä

Suomelle Lissabonin sopimuksen turvatakuut ovat olleet keskeinen elementti turvallisuuspolitiikassamme vuodesta 2009 lähtien, jolloin sopimus ratifioitiin. Varsinkin keskustelussa NATO jäsenyydestä on korostettu Euroopan unionin turvatakuiden riittävyyttä, jolloin NATOn tarjoamaa suojaa ei tarvita.

Tukeutuminen EU:n turvatakuihin on kuitenkin ristiriidassa Suomen kansallisen lainsäädännön kanssa, joka estää turvatakuiden aktivoitumisen. Puolustuslainsäädäntöä ollaan toki näiltä osin muuttamassa mutta auttamatta liian myöhään, vaikka ristiriita on ollut tiedossa Lissabonin sopimuksen ratifioimisesta asti.

On vaikuttanut siltä, että kriisitilanteessa Suomi on kyllä valmis vastaanottamaan apua ja suorastaan odottaa sitä muilta jäsenmailta, mutta ei ole yhtä valmis apua antamaan. Tällaista käsitystä tulee turvatakuiden aktivoimisen jälkeen käyty keskustelu, jossa useat poliittiset vaikuttajat vakuuttivat solidaarisuutta Ranskalle, mutta samalla totesivat ettei ainakaan sotilaallista apua voida antaa.

Suomen apu Ranskalle tulee keskittymään poliisi- ja tiedusteluyhteistyöhön, mutta tätä ei voida pitää uutena avauksena. Poliisiyhteistyön tarjoaminen on vanhan toistoa, sillä nykyisellään EU:ssa tehdään hyvin tiivistä viranomaisyhteistyötä. Tiedustelutietojen vaihtaminen ja yhteistyön tiivistäminen on olennainen osa taistelussa terrorismia vastaan, mutta tällä hetkellä Suomella ei ole tähän paljoa annettavaa. Kansallinen tiedustelumme on hyvin jäljessä kansainvälisestä kehityksestä ja tämän ovat todenneet niin tasavallan presidentti kuin myös puolustusvoimienedustajat. Tiedustelulainsäädäntöä ollaan rakentamassa, mutta sekin on auttamatta liian myöhässä.

Mitä tulee tiedustelulainsäädännön uudistamiseen, on kansallisesta turvallisuudesta vastaaville siviili- ja sotilasviranomaisille myönnettävä toimivaltuudet rajat ylittävään tietoliikenteen tiedusteluun sekä mahdollisuudet toimia läheisessä yhteistyössä eri turvallisuuspalveluiden kanssa. Keskeistä kyberturvallisuudessa on pystyä tehokkaasti haravoimaan tietoliikenteen joukosta tiedustelun kannalta olennainen liikenne. Vahvana demokratia ja kansalaisyhteiskuntana Suomella on hyvä mahdollisuus luoda sellainen tiedusteluverkko, joka yhtäaikaisesti turvaa kansalaisten yksityisyyden suojan sekä perusoikeudet että kansallisen turvallisuuden.

Sotilaallinen apu olisi ollut ainoa uusi ja konkreettinen osoitus Suomelta Euroopan unionia kohdanneessa kriisissä. Tästä on ollut jo kokemusta mm. Atalanta-operaatiossa vuonna 2011, jossa miinalaiva Pohjanmaa operoi merirosvoja vastaan Afrikan sarvessa. Tulevaisuudessa Suomen on entistä paremman varauduttava myös sellaiseen tilanteeseen, että jäsenyys Euroopan unionissa velvoittaa meidän yhtenä jäsenmaana mukaan operaatioon, jossa käytetään kovaa voimaa. Suomen perinteiseen linjaan rauhanturvaamisesta ja jälleenrakentamisesta tämä ei hyvin istu, mutta unionin yhtenäisyys ja solidaarisuus ei kestää montaa tilannetta, jossa jäsenmaat ovat valmiita kyllä käyttämään resursseja konfliktin jälkiseurauksien hoitamiseen, kunhan joku muu ensin tekee "likaisentyön".

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän ahtoapajalahti kuva
Ahto Apajalahti

Vähän ihmettelen, miksi koet tarvetta lähteä apinoimaan poliisi- ja sotilaspamppujen talking pointseja verkkovalvonnasta. Juu, kyllähän kaikki nyt sanoo, että "yhtäaikaisesti turvataan yksityisyyden suoja ja kansallinen turvallisuus".

Turvallisuusviranomaisemme, ja monet konservatiivipoliitikot, eivät kuitenkaan todellisuudessa ole sitoutuneet yksitysyyden suojan turvaamiseen, vaan pyrkivät sen romuttamiseen. Demareiden toivoisin toimivan vastavoimana tälle retoriikalle. Suomeen rakennetaan nyt samanlaista systeemiä kuin se Yhdysvaltain systeemi, jota Snowdenin paljastukset koskevat. Tätäkö tosiaan haluat? Siihen tuo ilmaisusi "liikenteen haravoimisesta" viittaa - massavalvontaan.

Olennaista on se, että viranomaisille ei anneta pääsyä suoraan kaapeleihin, vaan että tiedon keruu tapahtuu jatkossa samalla tavalla kuin telepakkokeinoissa nykyään. Siis poliisi pyytää oikeudelta lupaa rajattujen tietojen saamiseen, ja teleyritykset toimittavat tiedon poliisille luvan perusteella.

Suomen on omalta osaltaan taisteltava maailmanlaajuista yksityisyyden suojan tuhoamistrendiä vastaan, ei mentävä siihen mukaan.

Olen aiemmin kirjoittanut aiheesta: http://ahtoapajalahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/193...

Käyttäjän kokko1987 kuva
Jani Kokko

Vahvana kansalaisyhteiskuntana ja oikeusvaltiona Suomeen on mahdollista luoda tiedustelulainsäädäntö joka yhtäältä turvaa kansallisen turvallisuuden ja pitää huolta kansalaisten yksityisyydensuojasta.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Miten tämä voidaan taata? Pystytkö seikkaperäisesti perustelemaan?

On huomattavaa, miten heikolla pohjalla länsimaiden vapaus ja yksityisyyden suoja lopulta on. USA:ssa 9/11-iskut veivät parin tuhannen ihmisen hengen ja se mahdollisti Patriot Actin. Euroopassa n. 100 ihmisen kuolema terroristihyökkäyksessä käynnisti kehityksen, jonka myötä ollaan menossa samaan suuntaan.

Toisaalta kaiken pohjalla on tietenkin aina voimapolitiikka. Itsestänikin on tuntunut, että Eurooppa on säälittävän heikko verrattuna muihin suuriin valtapelureihin: USA:an, Kiinaan ja Venäjään. Kiina on esim. ottanut strategiakseen käyttää teknologiaa hyväksi kaikkien kansalaistensa täydelliseen profilointiin mm. big dataa hyödyntämällä. Se voi antaa Kiinalle etulyöntiasemaa suhteessa USA:n ja EU:hun, joissa yksilöllä on vielä oikeuksia.

Eli toisaalta yksi osa minussa haluaa suojella vapautta ja toinen osa on huolissaan siitä, että Eurooppa surkastuu kehitysmaaksi, kun Kiina ja USA porskuttaa ohitse.

Olisitko valmis, Jani, luopumaan vapaudesta, jotta emme jäisi jälkeen muista?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Pidän rohkaisevana merkkinä, että kukaan ei ole ilmaantunut, tähän ketjuun, vielä, vastustamaan suomalaisten turvallisuuden kehittämistä sillä perusteella, että terrorismia ja varmaan ilmastonmuutostakin suurempi uhka on tuo liittovaltiokehitys.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Jani Kokko:
"Ranskan päätös aktivoida Lissabonin sopimuksen artikla 42.7 mukaiset turvatakuut..."

Harva on kiinnittänyt huomiota Lissabonin sopimuksen eli EU-perustuslain taustaan.

Nimittäin pääministeri Matti Vanhanen antoi yllättäen Ylen TV1:n erikoislähetyksessä 18.12.2003 kello 16.30 pääministerinilmoituksen EU-perustuslain valmisteluun liittyneen HVK:n tuloksesta.

Kertoiko pääministeri Vanhanen samalla, että Suomi on mukana EU-puolustuksen velvoitteissa, turvatakuissa?

Lainaus PMI Vanhasen ilmoituksesta:

”Turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta löydettiin hyvällä ennakkovalmistelulla koko unionin yhtenäisyyttä korostava ratkaisu. Suomi antoi oman arvokkaan panoksensa ratkaisun löytämiseksi, eikä siihen tarvinnut enää Brysselissä käyttää aikaa.”

Mitä sanookaan nykyinen perustuslakimme sopimuksista, jotka päätetään Euroopan unionissa ja jotka muuten perustuslain mukaan kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan?

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Mitä sanookaan nykyinen perustuslakimme sopimuksista, jotka päätetään Euroopan unionissa ja jotka muuten perustuslain mukaan kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan?

Lukekaapa SUOMEN PERUSTUSLAKI, LUKU 8 Kansainväliset suhteet, sivut 46-47:

”96 §

Eduskunnan osallistuminen Euroopan unionin asioiden kansalliseen valmisteluun

Eduskunta käsittelee ehdotukset sellaisiksi säädöksiksi, sopimuksiksi tai muiksi toimiksi, joista päätetään Euroopan unionissa ja jotka muutoin perustuslain mukaan kuuluisivat eduskunnan toimivaltaan.

Valtioneuvoston on toimitettava kirjelmällään 1 momentissa tarkoitettu ehdotus eduskunnalle viipymättä siitä tiedon saatuaan eduskunnan kannan määrittelyä varten. Ehdotus käsitellään suuressa valiokunnassa ja yleensä yhdessä tai useammassa sille lausuntonsa antavassa muussa valiokunnassa. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskeva ehdotus käsitellään kuitenkin ulkoasiainvaliokunnassa. Suuri valiokunta tai ulkoasiainvaliokunta voi tarvittaessa antaa ehdotuksesta lausunnon valtioneuvostolle. Puhemiesneuvosto voi päättää tällaisen asian ottamisesta keskusteltavaksi myös täysistunnossa, jolloin eduskunta ei kuitenkaan tee päätöstä asiasta.

Valtioneuvoston on annettava asianomaisille valiokunnille tiedot asian käsittelystä Euroopan unionissa. Suurelle valiokunnalle tai ulkoasiainvaliokunnalle on ilmoitettava myös valtioneuvoston kanta asiassa.”

Eduskunnan täysistunto ja samalla Suomen kansa on siis Ylen TV1:n erikoislähetyksessä jo 18.12.2003 kello 16.30 saanut pääministerin ilmoituksen EU:n puolustukseen kuuluvista turvatakuista. Muutaman kansanedustajan kommenttikin kuultiin.

Turvatakuut olivat ennen Vanhasen ilmoitusta Suomelle arka aihe EU-perustuslain valmistelussa. Ja ovat edelleen. Tästä johtuu, että EU:n vaatima kansallinen lainsäädäntö on edelleen kesken.

Lukekaapa vielä yllä olevasta 96 §:stä, missä puolustusvaliokunnan osuutta käsittelevät asiat käsitellään.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Tosiasiassa Suomi antoi julistuksen kaikkeen EU-puolustukseen liittyvästä salaiseksi määrätyssä pöytäkirjassa 16/93 20.12.1993 ja liitemuistiossa 1075/93 19.12.1993.

Korkein hallinto-oikeus vahvisti edellä mainitsemieni asiakijojen salassapidon syksyllä 2000.

Lue kohta 7 molemmista julkisuuteen saamistani asiakirjoista, jotka ovat skannattuinasatanen.com-sivustolla.

Pöytäkirja
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja

Paljon puhuva liitemuistio
http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=pitka

Tässä muita kyseisiin salaisiin asiakirjoihin liittyviä linkkejä
http://www.satanen.com/index.php?k=yleista&sivu=po...

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #7

Suomalainen demokratia romuttui 20.12.1993 salaisilla Ulkoministeriön asiakirjoilla.

Valtionhallinnon avoimuus on demokratian perusta.

Kuka oli salaisiin asiakijoihin liittyvän ulkopolitiikan määrääjänä?

Tasavallan presidentti Mauno Koivisto. Ulkoministeriö oli ulkopolitiikasta HM 33 §:n mukaan määränneen presidentin ministeriö.

Turvatakuitakin merkittävämpi asia:

Salaisiksi määrättyjen asiakirjojen kohta 6 merkitsi Suomen markan hävittämistä ilman eduskunnalle annettua lakiesitystä.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Jorma: Esittelemäsi paperit oli merkitty "luottamuksellisiksi" eikä "salaisiksi". Siis silloin ennen niitä neuvotteluja, joihin niiden avulla valmistauduttiin. Nykyäänhän ne löytyvät vaikka mistä, tästä ketjustakin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Salassa_pidett%C3%A4...

Myöhemmin tapahtuneen valossa en näe korostamissasi kohdissa mitään kummallista. Uusi perustuslaki hyväksyttiin vanhan perustuslainsäätämisjärjestyksen mukaisesti. Markka poistui, euro tuli.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Nuo paperit tosiaan on kirjoitettu vain "luottamuksellisiksi", mutta ne olivat salaiset asiakirjat -kansiossa.

Ulkoministeriö teki salaisen pöytäkirjan (16/93 20.12.1993) epäämispäätöksen tammikuussa 2000 ja Korkein hallinto-oikeus vahvisti salassapidon - salassapitoargumentteja koventaen - lokakuussa 2000.

Mainittakoon, että sain otteen pöytäkirjasta (16/93 20.12.1993) luiskahtamaan UM:n arkistosta jo 1.12.1999.

Lokakuussa 2000 (KHO:n vahvistusratkaisun aikaan) ei ollut kysymys mistään valmistelusta, jonka vuoksi kyseiset asiakirjat olisi pitänyt salata.

Miksi asiakirjat olivat salainen-kansiossa?

Kysymys oli joulukuussa 1993 eduskunnalta salaa tehdystä päätöksestä, jolla Suomi sitoutuu ehdoitta Maastrichtin sopimukseen.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola

Presidentti Koivisto oli pitänyt 28.10.1992 Bryggen yliopiston kansainvälisellä foorumilla puheen sanoen mm.:

”Euroopan yhteisöllä on kasvava rooli mantereemme kehityksen suunnan määrääjänä. Me haluamme olla mukana tässä prosessissa. Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet. Hakiessamme jäsenyyttä hyväksymme acquis communautaire´n, Maastrichtin sopimuksen ja Euroopan Unionin finalite politique´n.

Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla.”

Selvää tekstiä. Koivisto piti puheensa runsasta vuotta ennen salaisen pöytäkirjan ja liitemuistion kirjoittamista.

Koivisto siis sanoi:
"Olemme tutkineet huolellisesti EY-jäsenyyden velvoitteet."

Koivisto sanoi myös:
"Olemme valmiit hyväksymään jäsenyydestä johtuvat velvoitteet ja myötävaikuttamaan niiden saavuttamiseen sovitulla tavalla.

Mikä oli tuo "sovitulla tavalla"?

Kuka oli Suomen puolesta sopinut?
Mitä oli sovittu?
Missä oli sovittu?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Tuomiojan mainioihin vuoden 2001 haastattelulausuntoihin ei ole mitään lisäämistä. Salaamista oli jatkettu tarpeettomasti, mutta Tuomioja teki järkevän päätöksen jo 15 vuotta sitten.

Maastrichtin sopimuksesta ja uudesta perustuslaista: Eduskunta päätti kaikesta. Se olisi voinut päättää toisin. Kaikki maailman poliittiset päätösasiat valmistellaan, enemmän tai vähemmän salaisia neuvotteluja käydään, saavutetaan neuvottelutulos ja viedään se päätösvaltaisen elimen ratkaistavaksi. Näin liitettiin Suomikin unioniin. Anna olla jo.

Nyt on ratkaistava hyvin käytännöllisiä rajavalvonnan ja turvallisuusjärjestelmän ongelmia.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #12

Ei salaamista jatkettu tarpeettomasti. Korkein hallinto-oikeus oli perehtynyt salaamisen perusteisiin ja asiakirjojen räjähdysherkkään sisältöön. Merkittävää on, että KHO kovensi salassapitoargumentointia osittain salaisesta kokonaan salaiseksi.

Ensinnäkin on merkittävää, että Tuomioja toteaa, että pöytäkirjaan liittyvää mahdollista eduskunnan harhauttamista pitää kysyä silloiselta hallitukselta, Ahon hallitukselta.
Toistaiseksi yksikään media ei ole vieläkään rohjennut kysyä.

Toiseksi Tuomiojan haastattelusta käy ilmi, että asiakirjat vapauttaessaan Tuomioja ei ollut tietoinen asiakirjoja koskeneista pyynnöistä.
Tuomiojan haastattelu tehtiin pari viikkoa asiakirjojen vapauttamisen jälkeen Satakunnan Kansan päätoimittajan aloitteesta. Kävin nimittäin näyttämässä kyseisiä asiakirjoja Satakunnan Kansan päätoimittajille. Toinen päätoimittaja faksasi asiakirjat Helsingin toimitukseen.

Helsingin Sanomissa Unto Hämäläinen kirjoitti pääkirjoituksen kylkijäisenä, että Satakunnan miehet, joiden kanssa oli keskustellut, oli tehnyt merkittävän työn asiakirjojen julkisuuteen saattamisessa. Hämäläinen kirjoitti, että ilman heitä asiakirjat olisivat olleet julkisia "ensi vuosikymmenen loppupuolella jos silloinkaan".

25 vuoden salassapito siis näiden asiakirjojen osalta olisi päättynyt vasta 19. ja 20. päivä joulukuuta 2018, jos silloinkaan.

Kolmanneksi ministeri ei voi kävellä Korkeimman oikeuden tuoreen ratkaisun yli. KHO teki ratkaisunsa lokakuussa 2000 ja Tuomioja päätti vapauttaa asiakirjat huhtikussa 2001. Tuomioistuinlaitos ei ole riippumaton, jos noin pääsee tapahtumaan muutaman kuukauden aikana.

Nostan kuitenkin Tuomiojalle hattua, sillä hän oli mm. euro-kriitikko vuonna 1994. Tuomioja ei vapauttaessaan voinut lähteä niittämään kavereidensa sääriä, mutta halusi, että totuus paljastuu.

Kysymyksiä Vuorelalle:

Milloin eduskunta hyväksyikään Maastrichtin sopimuksen?

Puhuiko presidentti Koivisto Bryggessä 28.10.1992 eduskunnan valtuuksilla?

Satun tietämään kysymyksiin vastauksen, josta selviää, ettei toimittu parlamentaarisesti, vaan aivan epädemokraattisesti.
Homman junailijoina olivat opposiotiossa olleet demarit.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #13

Ei mitään lisättävää Tuomiojan haastatteluun. Tässä oma linkkisi uudelleen:

http://www.satanen.com/kuva.php3?sivu=poytakirja14

Koivisto johti itsevarmasti Suomen ulkopolitiikkaa vuonna 1992. Hän olisi tietenkin joutunut hämmentävään tilanteeseen pari vuotta myöhemmin, jos eduskunta ei olisi hyväksynyt Maastrichtin sopimusta hänen presidentinkautensa jälkeen.

Mutta se hyväksyi.

Kansa oli perin juurin kyllästynyt niin devalvaatiokierteeseen kuin historian syvimpään pankkikriisiinkin ja piti unionia myös Euroopan turvallisuuden parhaana takeena.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #14

J-P Vuorela ei vastannut kysymyksiini.

Presidentti Koivisto antoi 20.12.1991 Maastrichtin sopimukseen liittyvät asiat pääministeri Ahon tehtäväksi, parlamentarisoitavaksi.
Viite: Koiviston omat muistelmat.

Koska eduskunta ei voi äänestää presidentin luottamuksesta (viite: Hannele Pokan kirja), eli Koiviston ajamasta EY-linjasta (Maastricht-aiheet, jota eduskunnalle ei oltu edes jaettu), tehtiin (varaslähtönä jo torstaina 27.2.1992) tehdystä EY-jäsenyyshakemuksesta hallituksen luottamuslauseäänestys 18.3.1992.

Demarit kirjoittivat tuon päivän (18.3.1992) äänestyskäyttäytymiselle käsikirjoituksen, jolla Koiviston EU-liittovaltiotahto varmistettiin. Koiviston tahtoa vastaan äänestäneet joutuivat näytelmässä äänestämään tyhjää, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Onko moinen toiminta demokratiaa?
Kait se on sitä eurooppalaista sosialidemokraattista demokratiaa - näennäisdemokratiaa, mutta ei ainakaan ståhlbergiläistä.

Tällä eduskunnan "päätöksellä" Koivisto katsoi voivansa pitää Bryggessä puheen, jota edellä olevassa kommentissani siteerasin.

Eduskunta ei 18.3.1992 tiennyt, mistä se äänesti. Tästä on olemassa lehtiartikkelikin jotenkin näin: Eduskunta ei tiedä, mistä se ensi viikolla äänestää.

Maastrichtin sopimuksen eduskunta sai nähtäväkseen vasta keväällä 1993.

"EY-neuvottelut" Suomi aloitti helmikuussa 1993, jolloin eduskunta luuli käytävän EY-neuvotteluja, mutta ne olivatkin Suomelle annettavia ETA-sopimuksen poikkeuksien ja siirtymäaikojen kirjaamisia.

EU-kansanäänestys järjestettiin noista kirjauksista eli Korfun sopimuksesta, jota eduskunta ei saanut suomen kielellä luettavakseen vuonna 1994.

Keväällä 1993 neuvotteleva virkamiesryhmä piti omia kokouksiaan ennen Brysseliin matkustamista. Neljän eri kokouskutsun asialistalla oli teksti:
Kysytään Schmithiltä, kuuluvatko Maastricht-aiheet neuvotteluihin?
Kahdesta viimeisestä kokouskutsusta on jätetty kysymysmerkki pois.

Kyseiset virkamiesryhmän kokouspöytäkirjat ovat edelleen Ulkoministeriössä salaisia.

Että sellaista demokratiaa...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #15

Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin 7. helmikuuta 1992. En sinänsä ihmettele, etteivät suomalaiset kansanedustajat perehdy julkisiin asioihin, mutta Suomen liittymisneuvottelujen alettua oli ihan selvää, että unionisopimuksen on tarkoitus astua voimaan joskus seuraavana vuonna. Näinhän tapahtui marraskuun alussa 1993.

Presidentinvaaleissa 1994 kaikki ehdokkaat olivat sitä mieltä, että markasta ei luovuta. Eipä kai se Ahtisaarikaan aina kaikkia papereita lukenut.

Käyttäjän jormaajaakkola kuva
Jorma Jaakkola Vastaus kommenttiin #14

Presidentti Koivisto järjesti devalvaatiot, joista ensimmäinen oli syksyllä 1967.
Koivisto harjoitti tarkoitushakuista väärää raha- ja talouspolitiikkaa, jotta demareiden kannatus pysyi suurena.

Koivisto järjesti myös 1990-luvun laman ja pankkikriisin tarkoituksella.

Toimituksen poiminnat